torstaina, marraskuuta 23, 2006

Tulevaisuuteen investoiva budjetti

Ensi vuoden talousarvio valmistuu hyvää vauhtia. Varsinkin nyt, kun koulujen jatko alkaa olla selvä asia. Valtuustohan vielä sanoo joulukuussa painavan sanansa kouluverkosta, mutta talousarviota rakennetaan sillä oletuksella, että kunnanhallituksen esityksen mukaisesti kaikki koulut jatkavat vielä ainakin kolme vuotta.

Näillä näkymin talousarviosta on tulossa alijäämäinen (n. 0,2 M€). Toimintakulujen kasvu näyttäisi asettuvan noin 4,2 %:n kieppeille. Rahamääräisesti käytämme palveluihin ensi vuonna noin yhden miljoonan enemmän kuin tänä vuonna.

Menopaineemme kasvavat vuosi vuodelta sosiaali- ja terveystoimessa erityisesti väestön vanhenemisen myötä. Ikääntyvät kuntalaiset ovat palvelunsa ansainneet. Lähivuosina meidän täytyisi pystyä näihin palveluihin panostamaan entistä enemmän. Hoitohenkilökunta työskentelee jo nyt monin paikoin aivan liian ylikuormitettuna. Erityisen vaikea on tänä syksynä ollut vuodeosaston tilanne. Jotta voisimme turvata näiden palvelujen tason jatkossakin, tulisi meidän pystyä tekemään ratkaisuja, joilla palvelujen tuotantotapoja uudistetaan ja tarvittaessa siirretään määrärahoja sieltä, missä palvelujen kysyntä on vähentynyt, sinne missä tarve on suurin.

Jotta palveluillamme olisi jatkossakin myös maksajia, haluamme panostaa myös paikkakunnan elinvoiman turvaamiseen. Niinpä budjettiesitykseen on varattu määrärahoja myös Teuva-paketin mukaisiin toimiin uusien asukkaiden houkuttelemiseksi ja lapsiperheiden tueksi. Vuoden lopulla valmistuvalla elinkeinopoliittisella ohjelmalla pyritään auttamaan paikkakunnan yrityksiä niiden kasvun tiellä olevissa vaikeuksissa. Tarvitsemme lisää työpaikkoja ja kuntaan muuttavia veronmaksajia.

Budjetin investointiosa on poikkeuksellisen suuri, tällä hetkellä noin 6 M€. Investoinneillakin pyritään tukemaan Teuvan yritysten myönteistä kehitystä. Esitys sisältää rahat peräti kahteen teollisuushalliin, joista toinen tulisi jo toimivan yrityksen tarpeisiin ja toinen paikkakunnalle mahdollisesti sijoittuvien uusien yritysten käyttöön.

Uskon, että budjettiesitys on kasvua rakentava ja Teuvan kehitystä myönteisellä tavalla edistävä. Talousarvion alijäämä kuitenkin todistaa, että vuotuisten käyttömenojen jälkeen ei todellisuudessa kunnan talouteen jää strategista kehittämisvaraa. Ilman rakenteellisia ratkaisuja ja hyvin harkittuja toimintamenojen säästöjä seuraavien vuosien budjetit tulevat olemaan paljon ensi vuotista karumpia.

11 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

(Ei)kiitos valtuustolle koulupäätöksestä. Huonon päätöksen(päättämättä jättämisen)varassa on vaikea rakentaa tulevaa!!!!

Anonyymi kirjoitti...

Huonolta näytää, ei taida tulevaisuusinvestoinnitkaan auttaa
kun ylin luottamies ja -nais johto on kykenemätön tekemään tulevaisuuden kannalta välttämättömiä päätöksiää lisäksi näyttää että sos. ja terv. puolen johtamisen hallinta on karkaamassa käsistä ,vrt.tarkastuslautakunnan puuhailut asiassa joka ei heille kuulu. Johtuuko kaikki suurimmasta puolueesta jolla on enemmistö ??

Anonyymi kirjoitti...

Mihin asiaan tarkastuslautakunta on puuttunut? Mitkä asiat ei kuulu tarkastuslautakunnalle ja mitkä kuuluu?

Kuntaliiton internet-sivuilta löytyy tietoa tarkastuslautakunnan tehtävistä, mm. teksti "Lautakunnan keskeisin työ on taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden toteutumisen arviointi."

Kun talousarviossa on määritelty tavoitteeksi terveyskeskusosasto 1:n käyttöasteen alentaminen 100%:iin, ja tarkastuslautakunnan jäseniin otetaan yhteyttä, että tilanne on päinvastoin mennyt huonompaan suuntaan, niin lautakunnan on pakko tutustua asiaan ja tehdä siitä raportti valtuustolle. Muussa tapauksessa lautakunta rikkoo lakia.

Mikko Koskela, tarkastuslautakunnan puheenjohtaja

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä Koskela nyt pluffaa, menee tarkastuslautakunnan seläntaakse, lehtitietojen mukaan vas. Salo aloitti polemiikin jo lautakunnassa
joten kyllä tämä haiskahtaa täysin vas.liiton eduskuntavaalien kamppanjalta, taitaa olla pääjehu Kiviluoma antanut oorningit, näin on marjat pannaan kunta sekaisin älyttömillä ehdotuksilla joihin ei oo rahaa.

Anonyymi kirjoitti...

Näyttää olevan Salomäki samassa juonessa vasemmistolaisten kanssa
kun oli tehnyt valtuustolle ns. iltalypsypaperin, eikös hän ole harrastanut samaa peliä jo useampana vuonna, kyllä kj:n pitäisi pitää alaisensa jossakin järjestyksessä. Täytyy ihmetellä ko vastualueen rutinaa, julkisuudessahan on kovaa mainostettu ettei Teuvan tartte mihinkään yhteistyöhön liittyä kun terv.keskuks:n tunnusluvut ovat mankunnan parhaasta päästä !

Anonyymi kirjoitti...

Käykää siellä vuodeosastolla katsomassa ja kirjoitelkaa sitten omalla nimellä... jos rohkeus riittää...

Hyvää Uuttavuotta kaikille!

Mikko Koskela

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä Koskela nyt isottelee, kyllä kuntalaisella ja äänestäjällä on oikeus esiintyä anonyyminä varsinkin kun ottaa huomioon ns Teuvan taudin, täällähän on tapana käydä henkilöitten päälle aiheettakin, Koskelan uskottavuus on mennyt mm ns valiokuntakuvioissa, ensin esitettiin hirveitä väittämiä ja villittiin kuntalaisia ja sitten osoittatautui että missään väittämisssä ei ollut perää, siksi epäilyttää kaikki muutkin esityksesi, olkaa muut luottamushenkilöt valppaana ettei vastaavia mokia tule kuntatasolla lisää.

Anonyymi kirjoitti...

Mielestäni olisi fiksua kirjoittaa omalla nimellä varsinkin silloin kun esittää johonkin tunnistettavaan henkilöön liittyviä väitteitä. Toki näiden viestien mukana menee aina muutenkin tieto siitä, mistä liittymästä ja miltä tietokoneelta viesti on lähetetty.

On erittäin ikävää, että joku käyttää kunnanjohtajamme hyvää blogia asiallisen keskustelun sijasta muiden parjaamiseen, mutta jos tämä "anonyymi" henkilö saa siitä tyydytystä niin ei kai sille mitään voi.

En tietääkseni ole esittänyt mitään VÄITTEITÄ (edes pieniä sellaisia) jotka eivät pidä paikkaansa. Jos olen, pyydän sitä nöyrästi anteeksi.

t. Mikko Koskela

Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

[url=http://www.casino-online.gd]Online casinos[/url], also known as settled casinos or Internet casinos, are online versions of distinguished ("buddy and mortar") casinos. Online casinos approve gamblers to make and wager on casino games in toto the Internet.
Online casinos typically bring up up as a replacement mission of purchase odds and payback percentages that are comparable to land-based casinos. Some online casinos attend higher payback percentages okay think kind automobile games, and some promulgate payout consequence profit audits on their websites. Assuming that the online casino is using an aptly programmed unsystematically presence generator, sign in games like blackjack include an established congress edge. The payout length chasing of these games are established at the end of one's tether with the rules of the game.
Uncountable online casinos certify debilitated or mesmerize their software from companies like Microgaming, Realtime Gaming, Playtech, Worldwide Ploy Technology and CryptoLogic Inc.