torstaina, syyskuuta 25, 2008

Maaseudun jätevesiratkaisut

Tulevaisuuslautakunta on nostanut esille ajankohtaisen asian. Jätevesiasetus aiheuttaa suuria muutoksia haja-asutusalueiden jätevesijärjestelmiin. Varattu siirtymäaika on kulumassa hyvää vauhtia, aikaa on vuoden 2013 loppuun asti.

Uusia rakennuksia rakennettaessa ja peruskorjauksia tehtäessä jätevesimääräykset on otettu hyvin huomioon. Meillä on kuitenkin Teuvalla suuri määrä kiinteistöjä, joiden osalta tilanne on auki.

Useissa kunnissa on lähdetty aktiivisesti auttamaan kiinteistöjen omistajia muutosten toteuttamisessa. Näin myös muutamissa naapurikunnissamme. Tulevaisuuslautakunta esittää kunnanhallitukselle, että uudistuksen toteutusta vauhditettaisiin järjestämällä maksutonta neuvontaa. Neuvojan palkkaukseen tulisi pyrkiä saamaan projektirahoitusta.

Olen lautakunnan kanssa samaa mieltä siitä, että kunnan tulee ottaa asiassa nykyistä enemmän vastuuta. Jätevesiratkaisut ovat tärkeitä ympäristön kannalta, mutta ne voivat osassa tapauksista olla kiinteistön omistajille kohtuuttoman raskaita yksin toteuttaa. Näkisinkin, että neuvonnan järjestämisen lisäksi tulisi miettiä erityisesti keinoja kylien yhteisten jätevesiratkaisujen toteuttamiseen.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kuntien on liityttävä yhdessä vastustamaan typerää lakimuutosta. Vanhoissa omakotitaloissa asuvat pienituloiset eläkeläiset eivät pysty kustantamaan kalliita laitteita tonteilleen. Viedäänkö eläkeläisten vähäiset varat ja nöyryytetään apua anelemaan luukuilta aivan ylimitoitettujen vaatimusten takia jätehuoltoasiassa.En aio tehdä mitään muutoksia asian suhteen, istun viimeiset vuoteni vaikka vankilassa.

Anonyymi kirjoitti...

Korjaus edelliseen:
"Ylimitoitettujen vaatimusten takia jätehuoltoasiassa" Pitää olla JÄTEVESIHUOLTOASASSA

Anonyymi kirjoitti...

Muistaakseni ko. investoinneissa on 70 v ja yli vapauttava pykälä?

Jätevesihuoltoasia on kovasti kivenä kengässä peruskorjausten ja kiinteistäjen myyntien kanssa, siis sivukylillä.

Asia pitäisi hätäisesti laittaa kuntoon, ensisijaisesti.

Meillä on ainakin siirretty rakennusprojektia hamaan tulevaisuuteen asian vuoksi.

Jos lama tulee, ei ole varaa menettää yhtäkään rakentamiseuroa Teuvalla, luulen.