tiistaina, marraskuuta 30, 2010

Eriävä mielipide

Tässä pitkä ja vakavamielinen teksti. Se on eriävä mielipiteeni eiliseen kunnanhallituksen päätökseen. Koitan siinä perustella, miksi investointiohjelmaa tulisi karsia, ja ensi vuoden osalta ns. terveystalon rakentamisesta luopua.

ERIÄVÄ MIELIPIDE KUNNANHALLITUKSEN PÄÄTÖKSEEN § 199/ 29.11.2010 TERVEYSTALON INVESTOINTI- JA HANKESUUNNITELMA


Yleinen taloudellinen tilanne on kansainvälisen taloudellisen taantuman jäljiltä vielä epävakaa. Kansainvälisessä taloudessa on paljon epävarmuuksia, jotka johtuvat lähinnä kansainvälisten rahoitusmarkkinoiden toimintakyvystä, alijäämämaiden finanssipolitiikasta sekä rakenteellisesta työttömyydestä. Tätä kirjoitettaessa Euroopan Unionin maat ovat juuri pelastaneet Irlannin kansantalouden rahoitus- ja pankkikriisiltä valtavalla 85 miljardin euron laina- ja takauspaketilla. Yleisesti epäillään Portugalin liittyvän seuraavaksi avunsaajamaiden joukkoon. On vielä epävarmaa, pystytäänkö kansainväliset rahoitusmarkkinat rauhoittamaan edes näillä toimenpiteillä.

Suomen julkinen talous kärsi muita Euroopan maita enemmän maailmantalouden taantumasta. Julkinen talous on reilusti alijäämäinen myös vuoden 2011 jälkeen siinäkin tapauksessa, että talouskasvu on verraten hyvää ja työllisyys paranee. Valtion velkaantumisen kierre jatkuu, ja valtion velan suhde bruttokansantuotteeseen kohoaa vuonna 2012 runsaaseen 50 %:iin.

Maailmantalouden taantuman vuoksi Euroopan maat Suomi mukaan lukien ovat elvyttäneet voimakkaasti. Valtion velan kasvun vuoksi tämä tie on käytetty loppuun, ja ensi vuoden eduskuntavaalienjälkeen valittava uusi hallitus joutuu poliittisesta kokoonpanostaan riippumatta puuttumaan voimakkaasti julkisen talouden alijäämäongelmaan. Kuntatalous ei niissä talkoissa jää erilliseksi saarekkeeksi, vaan paineita kuntasektorille tulee varmasti ainakin valtionosuusjärjestelmän kautta.

Kustannuspaineet kuntataloudessa ovat suuret. Näin on erityisesti sosiaali- ja terveystoimen osalta. Väestön ikääntyminen, yhä kalliimpien hoitomuotojen kehittyminen, palvelutasovaatimusten kasvaminen, valtakunnan tasolla annetut poliittiset lupaukset ja yleisen pahoinvoinnin lisääntyminen yhteiskunnassa pitävät tästä huolen. Haasteista ei selvitä ilman palvelurakenteeseen tehtäviä merkittäviä muutoksia.

Teuvan osalta investointeihin olennaisesti vaikuttavia palvelurakenteen muutostarpeita on erityisesti koulutoimessa sekä ikäihmisten palveluissa. Teuvan kunta on tehnyt merkittävän kouluverkkoratkaisun, jonka toteuttaminen edellyttää koulukeskuksen peruskorjausta. Peruskorjaus on välttämätön myös rakennuksen nykykunnon ja sisäilmaongelmien vuoksi. Peruskorjaukseen on saatu merkittävä valtionosuus, joka meidän tulee hyödyntää täysimääräisesti . Suunnitteluvalmius ja valtionosuuspäätösten ehdot sanelevat hankkeen toteutusaikataulun.

Ikäihmisten palveluissa ongelmana on se, että Teuvalla on liikaa laitospaikkoja sekä tavallisen palveluasumisen paikkoja. Sen sijaan tehostetun palveluasumisen (hoiva 24 h/vrk, 7 päivää/viikko) paikoista on huutava puute. Nykyiset palvelukodit ovat sellaisia, että pääsääntöisesti niiden muuttaminen tehostetun palveluasumisen paikoiksi ei ole taloudellisesti ja toiminnallisesti järkevää. Lähinnä kyseeseen voi tulla Mäntyniemen laajennus ja/tai uuden palvelukodin rakentaminen. Samalla voidaan ratkaista tarvittavien dementiapaikkojen sijoitus.

Suunnitteilla on terveyskeskuksen vuodeosaston saneeraus. ESBL-bakteerilöydös on aiheuttanut kiireisen suunnittelutyön, jotta tartunnan saaneet voidaan eristää niistä, joilla tartuntaa ei ole. Bakteerin leviämisen estämisessä keskeisiä asioita ovat hyvä hygienia, koulutus ja soveltuvat tilat. Teuvan terveyskeskuksen vuodeosaston osalta ongelmana ovat usean hengen yhteiset huoneet sekä yhteiskäytössä olevat wc- ja suihkutilat. ESBL-bakteerilöydökset tekevät muutostöistä kiireellisiä. Vuodeosaston modernisointi olisi kuitenkin joka tapauksessa ollut välttämätön ennen pitkää. Muutoksia tehdessä kannattaa toteuttaa samalla perusteellinen peruskorjaus, jotta asiaan ei heti jouduta palaamaan.

Terveystalo on sinänsä hyvä ja hyödyllinen hanke. Sitä on suunniteltu pitkään ja hartaasti. Matkan varrella valtuustokin on ehtinyt asiasta tehdä monenlaisia päätöksiä. Neuvolarakennus on purettu rakennuksessa ilmenneiden ongelmien vuoksi, ja neuvola toimii nyt väliaikaisissa vuokratiloissa. Hammashuoltolassa on ollut sisäilmaongelmia, joiden johdosta rakennusta on remontoitu. Olen ollut terveystalo-hankkeen vankka kannattaja. Tilanne on kuitenkin muuttunut merkittävästi. Kun terveystalon suunnittelu aloitettiin, koulukeskuksen peruskorjaus oli vain haave kaukaisessa tulevaisuudessa. Ja vuodeosaston saneeraus ei ollut investointilistoilla millään lailla.

Tilanteen johdosta on käyty keskusteluja liikelaitoskuntayhtymän johdon kanssa. Heidän selkeä näkemyksensä on, että liikelaitoskuntayhtymän toiminnan ja palvelutarjonnan kannalta tärkein ja kiireellisin hanke on vuodeosaston peruskorjaus. Seuraavaksi kiireellisin asia on puolestaan tehostetun palveluasumisen paikkojen rakentaminen.

Kunnalla on myös muita merkittäviä investointitarpeita. Lähivuosina on ratkaistava jätevesien asianmukainen käsittely. Vanhenevia, vuotavia verkostoja tulee korjata kohtuullisia määriä vuosittain. Kunnalla tulee olla valmiudet myös teollisuustilojen rakentamiseen tarvittaessa hyvinkin nopealla aikataululla, mikäli Metsä-Botnian lakkautusta korvaavia työpaikkoja olisi paikkakunnalle tarjolla. Paikkakunnalle mahdollisesti sijoittuvia yrityksiä etsitään koko ajan aktiivisesti NBB2-projektin voimavaroin.

Usean miljoonaluokan investoinnin aloittaminen lyhyen ajan sisällä sekä mittavia taloudellisia resursseja vaativien pitkäntähtäimen investointien suunnittelu samanaikaisesti ei ole toiminnallisesti, taloudellisesti eikä teknisesti järkevää. Kunnan teknisellä toimella on tällä hetkellä toteutettavanaan varsin työllistävä Vanhainkotiyhdistyksen asuntojen peruskorjaushanke, joka jatkuu pitkälle ensi vuoteen. Vuodeosaston saneeraus on suunnittelussa hyvin kiireellisenä, kuten edellä on käynyt ilmi. Myös koulukeskuksen suunnittelu on koko ajan työn alla.

Näiden lisäksi vuoden 2011 alussa tullaan aloittamaan mittavan Rannikko-Suupohjan jäteveden yhteispuhdistamohankkeen jatkoneuvottelut ja tulevaisuuden jätevesiratkaisuun liittyvien suunnitelmien laadinta. Teknisellä toimella on alkamassa myös Paskoonharjun tuulipuiston kaavoitustyö, ja vaikka kaavoitustyö ostettaisiin kokonaan konsulttipalveluna, vaatii se merkittävää teknisen toimen panostusta kaavoitusprosessin ohjauksessa ja päätöksenteon valmistelun eri vaiheiden osalta.

Rakentamisen osalta tilanne on seuraava vuonna 2011: Vanhainkotiyhdistyksen asuntojen peruskorjaus jatkuu. Kustannusarvioltaan 3 miljoonan euron terveystalon rakentaminen alkaa, 1,5 – 2,0 miljoonan arvoinen vuodeosaston saneeraus toteutetaan, ja koulukeskuksen yhteensä n. 11 miljoonan euron suuruisen peruskorjauksen ensimmäisen vaiheen toteutus alkaa. Näiden lisäksi teknisellä toimella on hoidettavanaan jätevesiratkaisun suunnittelun jatkaminen, tuulipuiston kaavoitusprosessi, mittavat jätevesiverkoston saneeraustyöt sekä kaikki muu kiinteistöjen ja infran normaalit kunnossapitoinvestoinnit sekä mahdollisesti tulevat muut äkilliset korjaustarpeet, joiden arviointi ennakkoon on hyvin vaikeaa.

Teuvan kunnan tekninen toimi ei ole resurssoitu toteuttamaan normaalien perusvelvoitteiden rinnalla näin mittavaa investointisumaa. Asiantuntemusta ja lisätyövoimaa voidaan toki rajatussa määrin ostaa, mutta se ei yksistään ratkaise ongelmaa, sillä vastuu tehtävien johtamisesta sekä onnistumisesta on kuitenkin viimekädessä vakinaisessa toimessa olevilla viranhaltijoilla. Olen vakavasti huolissani siitä, miten tekninen toimi tästä tehtävästä suoriutuu. Olisi äärimmäisen tärkeää, että nämä Teuvan kannalta tärkeät ja voimavaroihimme nähden valtavat investoinnit voitaisiin suunnitella huolella ja toteuttaa kustannustehokkaasti sekä laadukkaasti. Virheet suunnittelussa ja resurssipula hankkeiden ohjauksessa, valvonnassa sekä toteutuksessa voivat aiheuttaa mittavia ennakoimattomia lisäkustannuksia, jotka lisäävät investointikustannuksia entisestään. Pahimmassa tapauksessa lopulliset investointimenot voivat kasvaa jopa useilla kymmenillä prosenteilla.

Useiden massiivisten rakennushankkeiden yhtäaikainen toteuttaminen ei voi olla vaikuttamatta urakkahintoihin paikkakunnalla. Vaikutukset ulottuvat näihin kunnan miljoonahankkeisiin mutta myöskin yksityisten yritysten omiin toimitilahankkeisiin.

30 miljoonan euron investointiohjelma viidelle vuodelle on taloudellisesti liian raskas Teuvan kunnan kantokyvylle. Varsinkin kun samaan aikaan on kovin vähän valmiuksia saada aikaan talouden tehostamistoimia käyttötaloudessa. Terveystalo ei ole ainoa investointi, jota tulee arvioida kriittisesti. Näin joudumme tekemään vielä jokaisen investoinnin kohdalla.

Tässä taloudellisessa tilanteessa uusien tilojen rakentamisesta tulisi pidättäytyä mahdollisimman pitkälle. Poikkeuksena voivat olla lähinnä tuloa tuottavat investoinnit ja olennaisia käyttötalousmenojen säästöjä aiheuttavat investoinnit. Jokaisesta uudesta neliöstä aiheutuu merkittäviä käyttötalousmenoja. Palvelurakenneratkaisujen myötä meillä on jäämässä käsiin koko joukko tyhjiä tiloja, joiden käyttö tulee kaikessa rauhassa ja kokonaisvaltaisesti suunnitella.



Veli Nummela
kunnanjohtaja

1 kommentti:

Jukka Leppäniemi Valtuutettu kirjoitti...

Terveystalo -ollako vai eikö olla -?

Päättäjillä iso investointilista päätettävänä kaudelle 2011-2015 tulevassa valtuuston kokouksessa.
Mutta kun Teuvalla ei investointeja laiteta liikkeelle valtuuston päättämissä asioissa niin tuntuu aika erikoiselta, että näistä asioista puidaan niin korkealta ja kovaa ennen ainoankaan €uron sijoittamista investointiin. Vanhoja investointi päätöksiä roikotetaan mukana vuodesta toiseen.

Terveystaloa on suunniteltu jo liki 2 vuotta, suunnitelmat ja asiakirjat ovat valmiit, vain urakkalaskentavaihe ja valintapäätös puuttuu.

Nyt listalle nostettu ed. hankkeen tilalle 10 -paikkainen tehostetun palvelunasumisen yksikkö. Eikö sitä palvelua voitaisi ostaa ulkopuolisena palveluna kuten kunta on tehnyt muutama vuosi aiemminkin.
Tuntuu päättäjänä, että tänään tehdään näin ja huomenna toisin. Ei ole selkeää suuntaa ja strategiaa toimintojen ja palveluiden toteutukselle.