tiistaina, marraskuuta 30, 2010

TA2011

Kunnanhallitus hyväksyi eilen illalla ensi vuoden budjettiesityksen. Valtuuston käsittelyyn 13. joulukuuta menee kirja, jossa toimintakuluja on 35,2 miljoonaa euroa. Nuukasti laadittu, sillä kasvua kuluvasta vuodesta on vain 1,6 %. Tosin liikelaitoskuntayhtymän kanssa vielä keskustellaan, miten he omaan raamiinsa pääsevät. Isoja toiminnallisia muutoksia budjettiesitys ei sisällä.

Valtionosuuksia ja verotuloja arvioidaan kertyvän yhteensä 32,4 miljoonaa euroa. Se on 4,8 % enemmän, kuin tänä vuonna arviodaan karttuvan. Verotulot kasvavat, kun veroprosenttikin nousee. Verojen osuus tuloista on 16,1 miljoonaa. Suunnilleen saman verran pistää palveluihin kruunu valtionosuuksina, eli 16,3 miljoonaa.

Erilaisia käyttömaksuja ja myyntituloja arvioidaan saatavan 4,7 miljoonaa euroa. Kun laskennallisia poistoja käyttöomaisuudesta joudutaan kirjailemaan kuluksi n. 1,3 miljoonan edestä, jää tilikauden tulos vielä 0,6 miljoonaa plussan puolelle.

Investointeja on suunnitelmissa ensi vuodelle peräti 8,4 miljoonaa euroa. Vuodeosaston peruskorjaus, terveystalon rakentaminen, koulukeskuksen peruskorjaus; siinä ne suurimmat. Kun vielä valmistaudutaan teollisuustilojen rakentamiseen yrityksille ja palveluasuntojen rakentamiseen vanhuksille, alkaakin investointiohjelmassa olla haastetta jo liikaakin. Omassa esityksessäni lähdin siitä, että tässä tilanteessa terveystaloa ei rakenneta, mutta hallitus päätti hankkeen eteenpäin viemisestä äänin 8 - 1.

Ei kommentteja: