torstaina, marraskuuta 27, 2014

Marraskuinen valtuustoseminaari

Eilen kokoontui Teuvan valtuusto TEAKiin saamaan lisätietoa kahdesta asiasta. Esillä oli lämpölaitoksen yhtiöittäminen - ja kuinka ollakaan - sosiaali- ja terveystoimen kustannukset. Valtuutetut olivat hyvin kattavasti paikalla, vaikka tilaisuus olikin tällä kertaa iltapäivällä.


Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymän osalta on julkisuudessa kerrottu, että Teuvan osalta budjetti ylittää reilut 800.000 euroa. Todellisuudessa ylitys lienee huomattavasti suurempi, noin 1,2 miljoonaa euroa. Jos arvioitua toteutumaa verrataan viime vuoden tilinpäätökseen, on kasvua kuitenkin vain 2 %. Näin ollen myös sosiaali- ja terveystoimessa menojen kasvua on saatu huomattavasti hillittyä edellisvuosiin verrattuna.

Ei kommentteja: