lauantaina, joulukuuta 30, 2006

Uuteen vuoteen!


Teuvan kunnallispoliittinen vuosi 2006 päättyi marathon-mittaiseen valtuuston kokoukseen 21.12. Keskustelua käytiin puoleen yöhön asti, ja äänestyksiäkin kertyi normaalia kokousta enemmän. Olihan toki esillä myöskin tärkeitä asioita. Jotenkin minulle jäi sellainen vaikutelma, että vaikka joistakin asioista oli erilaisia mielipiteitä, keskustelu pysyi aika leppoisana ja asiallisena. Päätöksissä ei mitään suuria yllätyksiä tapahtunut, vaan kunnanhallituksen esitykset tulivat hyvin pitkälle sellaisinaan hyväksytyiksi.

Suurin muutos oli se, että dementiakoti vaihtui budjetin investointiosassa teollisuushalliksi. Tähän ei liity dramatiikkaa. Pitkään suunniteltu teollisuushalli on ensi vuonna tarpeen toteuttaa. Dementiakotia puolestaan suunnitellaan ensi vuoden aikana, ja tarvittavat määrärahat varataan hankkeelle aikanaan, mikäli uudisrakentamista tarvitaan.

Terveyskeskuksen vuodeosasto ja Henriikka-koti toimivat ylikuormittuneina. Ne tarvitsevat ainakin väliaikaisesti lisää henkilökuntaa tilannetta helpottamaan. Varat vuoden 2007 talousarvioon voidaan tarvittaessa varata normaalissa järjestyksessä, kun lautakunta tekee asiasta esityksensä. Pitemmällä tähtäyksellä tulee pohtia, millä tavalla vanhustenhuollon palvelurakennettamme tulee kehittää, jotta jokainen vanhus saa juuri tarvitsemansa hoidon. Uusi dementiakoti voi olla yksi ratkaisu tässä asiassa.

Vuoden 2007 tärkeitä asioita ovat mm. vanhustenhuollon kehittäminen, kuntayhteistyön mahdollisuuksien selvittäminen Paras-hankkeen mukaisesti sekä yritysten toimintaedellytysten parantaminen tiloja rakentamalla ja elinkeinopoliittista ohjelmaa toteuttamalla.

Työtä riittää uudelle vuodelle, mutta Teuvan kehitysnäkymät ovat myönteiset. Uudelta vuodelta toivon hyvää yhteistyötä kaikkien yhteistyökumppanien kanssa Teuvan parhaaksi!

Ei kommentteja: