tiistaina, lokakuuta 09, 2007

Närpes

Kunnanhallitus asetti eilen työryhmän, jonka tarkoituksena on miettiä Teuvan kunnan ja Närpiön kaupungin yhteistyön kehittämistä. Ryhmän tehtävänä on tehdä esityksiä yhteistyön kehittämisestä erityisesti edunvalvonnan, Närpiön suomenkielisten palvelujen, vapaa-aikatoimen ja kulttuurin aloilta. Teuva nimesi edustajikseen ryhmään Pauli Nevalan, Anne Luhtalan, Päivi Ketolan ja Mikko Koskelan sekä Annukka Käkelän. Närpiö nimeää omat edustajansa lähipäivinä.

Ajatus yhteisestä työryhmästä sai alkunsa neljän teuvalaisen ja neljän närpiöläisen valtuutetun yhteisestä tapaamisesta viime keväänä. Sen seurauksena valtuutetut Päivi Ketola, Juhani Kallio, Matti Mäntysaari ja Mikko Koskela esittivät työryhmän perustamista. Teuvan kunnanhallitus oli alkukesästä Närpiön kaupunginhallituksen vieraana. Tuolloin todettiin, että puitelain mukaisessa Paras-yhteistyössä kunnat suuntautuvat eri yhteistoiminta-alueisiin, mutta monessa pienemmässä asiassa yhteistyö kuntien kesken voisi olla luontevaa.

Teuva on jo perinteisesti tuottanut koulupalveluja Närpiön suomenkielisille. Tämän yhteistyön toivomme jatkuvan ja entisestään parantuvan. Koulut ovat tehneet yhteistyötä myös toteuttamalla puolin ja toisin oppilailleen "kielikylpyjä". Tätä toimintaa voisi saatujen kokemusten pohjalta varmaan laajentaakin.

Ei kommentteja: