torstaina, toukokuuta 15, 2008

Elämäntavoilla on väliä

Eilen saimme olla hyvässä seutukunnallisessa koulutustilaisuudessa Orrelassa. Sairaanhoitopiirin Dehkon 2D -hanke herätteli kuntien työntekijöitä ja päättäjiä varsin mielenkiintoisilla ja rohkeilla puheenvuoroilla. Hanke keskittyy aikuisiän diabeteksen ja sen mukanaan tuomien tautien ennalta ehkäisyyn.

Diabeteksestä on tullut yksi pahimmista kansantaudeistamme. Epäterveelliset ruokailutottumukset, ylipaino ja liian vähäiseksi jäävä liikunta tekevät keskuudessamme pahaa jälkeä. Elämäntavat omaksutaan jo lapsena, ja siksi erityisesti lasten hyvinvointiin ja terveyteen tulee panostaa.

Tilastojen mukaan Etelä-Pohjanmaalla asuvat Suomen ylipainoisimmat miehet ja kolmanneksi ylipainoisimmat naiset. Jo neljännes peruskoululaisista on ylipainoisia. Tyypin 2 diabetestä tai sen esiastetta sairastaa arviolta lähes joka toinen mies ja joka kolmas nainen ikäryhmässä 45 - 74 -vuotiaat. Aika hurjia lukuja väestön vanhentuessa.

Perustettavan liikelaitoskuntayhtymän tavoitteissa terveyden edistäminen on näyttävästi esillä. Sairauksien hoitamisen lisäksi tulee myös terveyttä hoitaa. Se on ensisijaisesti meistä jokaisen omalla vastuulla, mutta esimerkiksi päivähoito, koulu ja terveystoimi voivat olla ohjaamassa hyviin ja kestäviin valintoihin. Terveyden edistäminen johtaa pitkällä aikavälillä pienempiin yhteiskunnan kustannuksiin, mutta tärkeintä on elämänlaadun parantuminen.

Sairaanhoitopiiri on lähettänyt alueensa kunnille kirjeen, jossa todetaan, että Etelä-Pohjanmaa on Suomessa ainoa alue, jossa perusterveydenhuollossa ei ole yhtään ravitsemusterapeutin virkaa. Tällaisen henkilön tehtävänä olisi mm. terveydenhuoltohenkilöstön ja kunnan muiden toimijoiden kouluttaminen ravitsemusasioissa, lasten ja perheiden elämäntapoihin vaikuttaminen (neuvola, päivähoito, koulut, vanhempainillat), ruokapalveluiden kehittäminen suosituksia vastaavaksi, erityisruokavalioiden osaaminen sekä ryhmä- ja henkilökohtainen ravitsemusohjaus asiakkaille. Tätäkin asiaa tulee tarkoin harkita seudullista yhteistyötä nyt rakennettaessa.

Ei kommentteja: