torstaina, marraskuuta 26, 2009

Yksityiset hyvinvointipalvelut

Suupohjan elinkeinotoimen kuntayhtymä järjesti eilen hyvin mielenkiintoisen seminaarin, jossa yritettiin kurkistaa seudun tulevaisuuteen. Alustajat maalasivat vielä aika synkkiä sävyjä, ainakin alkava talvi näyttäisi elinkeinoelämässä olevan hyvin haasteellinen ja vaikea.

Omaan mieleeni jäi pyörimään ajatus yksityisten hyvinvointipalvelujen kehittämisestä. Ja niissä vielä päällimmäisenä se, miten hoivapalvelut tulevaisuudessa tällä seudulla järjestetään. SEK toimii koko ajan aktiivisesti hoivapalveluyrittäjyyden edistämiseksi. Keskeistä näiden palvelujen kehittymisessä on kuitenkin se, miten kunnat ja liikelaitoskuntayhtymä asiaan tosi paikan tullen suhtautuvat.

Suomessa hoivapalvelujen kehittymistä on hidastanut se, että kunnat ovat halunneet tiukasti pitää omasta tuotannostaan kiinni. Palveluja ei ole haluttu ostaa, vaan ne on haluttu tuottaa itse. Kun kysyntää ei ole ollut, ei paikallinen yritystoiminta ole alalla päässyt kehittymään. Viime aikoina muutosta on jonkin verran tapahtunut. Kun kunnat eivät enää pysty kaikkea palvelua omin voimin tuottamaan, isot ketjut valtaavat markkinat.

Jotakin olisi vielä tehtävissä. Suupohjan seudun kuntien yhdessä SEK:n ja liikelaitoskuntayhtymän kanssa tulisi pikaisesti laatia ohjelma hoivayrittäjyyden edistämiseksi. Siinä tulisi määritellä toimenpiteet, jolla toimialaa kehitetään, missä määrin kunnat ovat valmiita yksityisiä palveluja ostamaan sekä miten rakennetaan toimivat kumppanuusmallit. Minun mielestäni voisimme lähteä esimerkiksi siitä, että valtaosa lisääntyvästä palvelutarpeesta katettaisiin yksityisillä palveluilla. Tällöin nykyisiä toimintoja ei tarvitsisi yksityistää, mutta uusien toimintojen osalla yritysyhteistyötä aktiivisesti hyödynnettäisiin.

1 kommentti:

T kirjoitti...

Kannatan lämpimästi. Pienet yrittäjät jäävät muuten isojen jalkoihin.