torstaina, joulukuuta 09, 2010

Vala

Tänään on keskusteltu Tykistöprikaatin kanssa varusmiesten valatilaisuuden järjestämisestä Teuvalla elokuussa 2012. Tilaisuus on mittava, siksi valmistelunkin pitää alkaa hyvissä ajoin. Noin 900 varusmiehen valatilaisuuteen odotetaan yhteensä noin 4.000 henkilöä, joista suurimman ryhmän muodostavat luonnollisesti varusmiesten omaiset.

Valatilaisuus sopii hyvin Teuvalla järjestettäväksi. Suurin osa teuvalaisista nuorista miehistä ja naisista suorittaa asepalveluksensa juuri Niinisalon varuskunnassa. Valatilaisuuksista on tullut hyvin suosittuja, ja sijaintipaikka saa paljon myönteistä huomiota. Näyttävä tilaisuus on osaltaan kohottamassa maanpuolustushenkeä. Tavoitteenamme on myös niveltää tilaisuus osaksi kyseisen koulupäivän toimintaa, jolloin voimme hyödyntää sitä koulun kasvatustehtävässä.

Ei kommentteja: