perjantaina, marraskuuta 25, 2011

Kokkolan kuulumisia

Kävimme (johtoryhmä ja kunnanhallituksen jäseniä) keskiviikkona Kokkolassa. Tutustuimme vuoden 2009 alusta toteutettuun Kokkolan, Kälviän, Lohtajan ja Ullavan kuntaliitokseen. Kuulimme kokemuksia liitosprosessista ja sen jälkeisestä yhteiselosta.

Kokkola on tietysti aika lailla meidän mahdollisia liitoskumppaneitamme isompi kylä, joten tilanne on siellä olennaisesti erilainen kuin meidän alueellamme. Mielenkiintoista tuossa liitoksessa on kuitenkin se, että maaseudun palvelut on tutkitusti säilytetty huomattavasti paremmin kuin kuntaliitoksissa yleensä.

Keskinäinen luottamus ja yhteinen tahto uuden kuntakokonaisuuden luomiseksi tuntuivat olevan keskeiset ainekset Kokkolan onnistumisen reseptissä.

Ei kommentteja: