perjantaina, huhtikuuta 13, 2012

Valtio säästää

Valtioneuvosto sopi kehysriihessään 22.3.2012 uusista säästötoimista, joista suurimmat kohdistuvat kuntien valtionosuuksiin. Vuosi sitten kuntien peruspalvelujen valtionosuuksia päätettiin pienentää 631 miljoonalla eurolla/vuosi. Lisäleikkaukset merkitsevät sitä, että vuonna 2013 valtionosuuksia leikataan vielä 125 miljoonalla eurolla, 2014 puolestaan 250 miljoonalla ja 2015 sitten 500 miljoonalla. Hallituskaudella 2012 - 2015 kunnilta jää näin valtionosuuksia saamatta 3.399 miljoonaa euroa. Lisäksi leikkauksia tehdään myös opetustoimen valtionosuuteen.

Teuvan tileihin suhteutettuna leikkaukset ovat vuonna 2012 yhteensä 690.000, vuonna 2013 yhteensä 825.000, vuonna 2014 yhteensä 965.000 ja vuonna 2015 yhteensä 1.229.000 euroa eli neljän vuoden aikana kaiken kaikkiaan 3,7 miljoonaa euroa. Kiinteistöveron irrottaminen verotulojen tasausjärjestelmästä vuoden 2012 alusta alkaen vie meiltä vuosittain 0,5 miljoonan euron tulon, eli siitä tulee neljässä vuodessa 2 miljoonaa lisäsopeutustarvetta.

Valtioneuvoston periaateratkaisu sisältää muitakin elementtejä. Esimerkiksi kuntien osuuden korotusta yhteisöveron tuotosta jatketaan: Näiden kompensaatioiden vaikutus jäänee kuitenkin aika vähäiseksi.

Ei kommentteja: