tiistaina, kesäkuuta 26, 2012

Yhteistyöselvityksiä

Erilaisia kuntien yhteistyöhankkeita on alueella vireillä useita. Maaseutuhallinto hoidetaan 1.1.2013 alkaen Isojoen, Karijoen, Kauhajoen ja Teuvan yhteisenä toimintona. Hallintomallista ei ole vielä päästy sopuun. Kauhajoki kannattaa isäntäkuntamallia, muut kunnat olisivat valmiit siirtämään toiminnan Suupohjan elinkeinotoimen kuntayhtymään. Yhteistyöhön velvoittaa laki.

Erkki Nevanperän tekemä selvitys toisen asteen koulutuksen järjestämisestä maakunnassa on tullut kuntiin lausunnolle. Kannaltamme keskeistä on, miten lukiokoulutus järjestetään. Yksi vaihtoehto alueellamme on lukioiden siirtäminen Suupohjan koulutuskuntayhtymän toiminnaksi. Toinen mahdollisuus on alueen kuntien yhteinen lukiotoimi. Muutoksiin patistaa valtio ja ikäluokkien pieneneminen.

Kansalaisopistoista ja musiikkiopistoista on niin ikään valmistunut selvitys. Selvityksen mukaan Kurikka ja Suupohjan kunnat voisivat hoitaa nämä toiminnot yhdessä. Musiikkiopiston pääpaikka olisi Kauhajoella ja kansalaisopiston Kurikassa.

Taloudellisia ja toiminnallisia syitä yhteistyöhankkeiden eteenpäin viemiseen riittää, mutta toisaalta kaikki kokemukset yhteistyöstä eivät ole olleet rohkaisevia. Ainakin näitä asioita pohditaan Teuvankin kunnassa elo-syyskuussa.

Ei kommentteja: