keskiviikkona, joulukuuta 05, 2012

Budjetti 2013

Ensi vuoden talousarvioehdotus on valmistunut. Kunnanhallitus käsittelee sitä maanantaina 10.12. ja valtuusto viimeistelee keskiviikkona 19.12.

Kirja ei sisällä isoja yllätyksiä. Talousarvio on 1,7 miljoonaa euroa alijäämäinen. Silti liikelaitoskuntayhtymän budjettiesityksessä on menoja meille arvioitu 0,5 miljoonaa enemmän, kuin mitä olemme omaan budjettiimme hyväksyneet.

Tämä tarkoittaa sitä, että talouden sopeutustoimia jatketaan vuonna 2013, talousarvioon tehdään tiukennuksia vielä vuoden varrella.

Investointeihin on ensi vuodelle varattu 10,7 miljoonaa euroa. Merkittävimmät yksittäiset investointikohteet ovat koulukeskuksen peruskorjauksen ensimmäisen vaiheen loppuun saattaminen, hammashoitola-neuvolan rakentaminen sekä Henriikkakodin muutostyöt.

Ei kommentteja: