keskiviikkona, elokuuta 13, 2014

Ensi vuodesta

Kuntien tehtävät lisääntyvät myös ensi vuonna. Niiden kustannusvaikutus on koko maan tasolla noin 300 miljoonaa euroa. Kuluja lisäävät mm. oppivelvollisuuden jatkaminen vuodella, sosiaalihuoltolain uudistus, kotihoidon tuen jako puolisoiden kesken sekä vastuun lisääntyminen vaikeasti työllistyvien aktivoinnista.

Tällä vaalikaudella tehdyt valtionosuusleikkaukset puolestaan nousevat ensi vuonna jo 1,5 miljardiin euroon. Näistä uusia valtionosuusleikkauksia on 100 miljoonaa euroa. Peruspalvelujen valtionosuus laskee noin 25 %:iin.

Valtio on luvannut vähentää kuntien velvoitteita 1,0 miljardin edestä. Näitä esityksiä olemme toistaiseksi saaneet odotella. On tärkeää, että käynnistyvä valtion budjettiriihi pystyisi niitä määrittelemään.

Ei kommentteja: