tiistaina, elokuuta 04, 2015

Palvelustrategia

Kun kuntastrategiaa päivitettiin, kunnanhallituksen tuloskorttiin kirjoitettiin linjaus, jonka mukaan kunta pyrkisi hoitamaan ydintoimintonsa itse, mutta muita toimintoja taas pyrittäisiin hoitamaan yhteistyöjärjestelyin. Tätä varten laadittaisiin erillinen palvelustrategia.

Kysymys ydintoimintojen järjestämisestä ei ole ihan noin yksioikoinen. Onhan jo esimerkiksi koko sosiaali- ja terveystoimi nytkin hoidettu naapurien kanssa yhteistyössä. Yhteistyön alue siis vääjäämättä laajenee myös moniin ydintoimintoihin.

Kunnan käyttötalous on edelleen reippaasti alijäämäinen. Uusien säästöjen saavuttaminen ei enää onnistu entisen tyyppisillä säästöpaketeilla. On päätettävä palveluista, joista luovutaan, palveluista joita kehitetään, ja on löydettävä uusia verkostomaisia tapoja tuottaa palveluja aiempaa edullisemmin.

Uusi Kuntalaki tuli voimaan vappuna 2015. Uusi laki antaa kunnille mahdollisuuksia uudistaa organisaatiotaan ja toimintatapojaan. Pääministeri Juha Sipilän hallitusohjelma sisältää lupauksen kokeilumahdollisuuksista  kunnan toimintojen järjestämisessä.

Esitän 17.8. kokoontuvalle kunnanhallitukselle, että Teuvan kuntaan laadittaisiin pitkän tähtäimen palvelustrategia yhteistyössä paikallisten yrittäjien ja muiden keskeisten yhteistyötahojen kanssa. Samalla olisi tarkoitus uudistaa kunnan päätöksenteko- ja hallinto-organisaatiota vastaamaan paremmin nykypäivän haasteita.

Ei kommentteja: