keskiviikkona, joulukuuta 14, 2016

Pihlajalinnasta

Liittymistä Kuusiokuntien yhteistoiminta-alueeseen ja yhteisyritystä Pihlajalinnan kanssa selvitettiin aktiivisesti syksyllä 2015. Suupohjan neljän kunnan oli tarkoitus selvityksen pohjalta tehdä samansisältöiset päätökset. Oli sovittu, että yhteistyö toteutuu vain ja jos kaikki kunnat tekevät myönteisen päätöksen. Valtuustojen kokoukset oli tarkoitus pitää samanaikaisesti joulukuussa 2015.

Selvitys kuitenkin vähän viivästyi vuoden 2016 puolelle. Kauhajoen kaupunki pyysi Kuntaliitolta sopimuspatteristosta lausunnon. Oli tarkoitus siirtää päätöksentekoa siihen asti, kunnes lausunto tulisi. Isojoen kunta vei kuitenkin päätöksen valtuuston käsittelyyn, ja hyväksyi diilin. Teuva jäi Kauhajoen kanssa odottamaan lausuntoa.

Lausuntoa saimme odotella useamman kuukauden. Kun se lopulta tuli, oli se varsin kriittinen arvioidessaan menettelyn laillisuutta. Tämän johdosta Teuvan valtuusto teki kielteisen päätöksen.

Kauhajoki ei vienytkään asiaa kesällä päätöksentekoon, vaan halusi seurata sote-uudistuksen etenemistä. Ilmoitin tällöin jo kesäkuussa, että olemme päätöksemme tehneet, mutta jos jotain merkittävää uutta asiassa ilmenee, olemme aina valmiit  näinkin merkittävästä asiasta keskustelemaan.

No, mitään keskustelua tai neuvottelua ei tarjoutunut. Kauhajoki teki oman ratkaisunsa nyt joulukuussa.

Eli kokonaisuus ei arvioni mukaan mennyt ihan kuin Strömsössä.

Nyt tilanne näyttää varsin lukkiutuneelta. Minkään kunnan ei ole helppo peruutella valtuustonsa tekemiä päätöksiä. Seutukunnan etu kuitenkin on, että yhteinen ratkaisu saadaan sorvattua.

4 kommenttia:

Sakari kirjoitti...

Kuntaliiton kommentti ei suinkaan ollut ainoa asia, miksi päädyttiin tähän ei ratkaisuun. Valmis miljardiluokan sopimus jonka kuusiokunnat olivat kilpailuttaneet omista lähtökohdistaan. Viren myös mainitsi kun häneltä kysyin, niin sopimusta ei voinut neuvotella sisällöllisesti ennen päätöstä. Eli lyhykäisyydessään on tämä ollut erikosta vatkausta isossa asiassa.

Anonyymi kirjoitti...

Onko tuo se olympiavoittaja ja kansanedustajanakin toiminut Viren?

Veli Nummela kirjoitti...

Kyseessä on eri henkilö.

Anonyymi kirjoitti...

Jos mielipiteen nimi Viren viittaa usein kirjoitettuun ja mainittuun 'pihlajalinnaan', niin kyseisessä yrityksessä ei kai ole Viren nimistä, ainakaan toimitusjohtajana ollut.

Olettaisin noilla llky-päätöstasoilla hoksaavan ihan itsekseen, iliman kuntaliittoja, että sote palvelut on hankittava ja kilpailutettava alueen omista eli palveluja tarvitsevien ihmisten sote-tarveperusteista lähtien.
Eikä huuhaalla jonkun epämääräisen kilpailutuspääluvun sisältöolettamuksilla, kuten kaahajoella.

Jos kunnalla on tällä kertaa ollut vähääkään tuo oman sotealueen hankinta ja kilpailutus ajatus mielessä, niin Teuvalla yhtymäänhyppäys-hylkäyspäätös on järkevää. Siitä silloin kj. plus työ pisteet.

Mainitulla yhtiöllähän ei ole rannikon suunnassa vielä minkäänlaista toimintaa.
Toiminta on suuntautunut kuuskantilla Jämsän-Tampereen suuntaan
Suupohjan Sanomissa 4.1 oli, "Karijoki ei lähde Seinäjoki-johtoiseen maakunnalliseen sote-yhteistyöhön". Mistähän aikovat hankkia erikoissairaanhoidon, Tampereeltako.