maanantaina, huhtikuuta 10, 2017

Vaaleista

Haluan lämpimästi kiittää kaikkia teitä, jotka olitte mukana tekemässä vaalityötä Teuvalla! Panoksenne on demokratian toteutumisen kannalta tärkeä. Äänestysprosentti oli Teuvalla lähes 10 prosenttiyksikköä yli maan keskiarvon. Se on hieno aktiivisuuden osoitus. Lämpimät onnittelut kaikille valituksi tulleille!

Uudessa kesäkuussa kokoontuvassa valtuustossa on 12 uutta valtuutettua. Vaihtuvuus on melkoinen, 44 %. Nykyisen kunnanhallituksen jäsenistä yli puolet ei istu uudessa valtuustossa. Osahan ei lähtenyt enää ehdokkaaksi, osa ei tullut vaalissa valituksi. Muutoksia on siis luvassa myös kunnanhallituksen kokoonpanoon.

Kaikille uuden valtuuston jäsenille on luvassa tärkeä vaikuttamisen paikka. Valiokuntamalliin siirtymisen myötä valtuusto käytännössä jaetaan kolmeen yhtä suureen osaan. 9 jäsentä pääsee kunnanhallitukseen, 9 hyvinvointivaliokuntaan ja 9 yhdyskuntarakennevaliokuntaan. Valtuuston varapuheenjohtajat toimivat valiokuntien puheenjohtajina.

Vanha valtuusto kokoontuu vielä yhteen kokoukseen 24.4. Mutta jo huomenna valtuustoseminaarissa vanha valtuusto arvioi mennyttä kautta ja antaa eväitä uudelle valtuustolle tulevan strategian pohjaksi.

Ei kommentteja: