Ensi vuoden alussa sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen palvelut siirtyvät hyvinvointialueiden vastuulle. Tämä helpottaa olennaisesti kunnan menojen ennakoitavuutta. Voisi sanoa kunnan näkökulmasta, että sivistystoimi on uusi sote. Tällä tarkoitetaan sitä, että kun aiemmin sote-menot ovat muodostaneet peräti 60 - 70 % kunnan menoista, on sivistystoimen merkitys jatkossa yhtä merkittävä kunnan taloudessa. Sillä erolla, että sivistystoimen menot ovat siis paremmin ennakoitavia.
Vuoden 2024 alussa toteutuu TE-palvelujen uudistus. Työllisyyspalvelut siirtyvät kuntien vastuulle. Uudistus toteutetaan kustannusneutraalisti. Tarkoittaa sitä, että kunnalle tulee lisää menoja, mutta se saa vastaavan summan valtionosuuksia lisää. Siis tuossa poikkileikkaustilanteessa. Miten sitten menot ja tulot jatkossa kehittyvät, onkin vähän mutkikkaampi asia.
Tavoitteena on, että kunnat kuntalaisia ja yrityksiä lähellä olevina toimijoina tuntevat paremmin alueensa ja paikalliset olosuhteet. Samalla työllisyyspalvelut voidaan paremmin yhteensovittaa mm. kuntien koulutus- ja elinkeinopalveluihin.
Kuntien työllisyyspalvelujen rahoituksesta on tarkoitus tehdä kannustavaa. Karkeasti voisi sanoa, että mitä vähemmän työttömiä, sitä vähemmän kunnan tulee työllisyyspalveluja rahoittaa. Ja päinvastoin.
Työllisyyspalveluista tulee kunnan kokonaistalouden kannalta merkittävä toiminto. Alkuvaiheessa näiden palvelujen osuus tulee viemään ehkä noin 10 - 13 % kunnan talousarviosta. Tähän sisältyy riski. Ensinnäkin työllisyys ja sen aiheuttamat kustannukset ovat varsin suhdanteista riippuvaisia. Työpaikat syntyvät yrityksissä, ja yritysten kohtaamat ongelmat aiheuttavat puolestaan työpaikkojen menetyksiä. Usein kunnilla ei ole niiden kanssa paljonkaan tekemistä. Kun vaikkapa iso yritys lopettaa rakennemuutoksen seurauksena toimintansa, kunnan verotulot pienenevät. Mutta uudessa mallissa myös työllisyyden rahoituskustannukset kasvavat. Lyötyä lyödään. Työllisyyspalveluista voi tulla varsin vaikeasti ennakoitava menoerä kunnille, ja menot vaihtelevat voimakkaasti suhdannetilanteen mukaan.
Mikä tahansa kunta ei voi työllisyyspalveluja järjestää. Kriteeriksi ollaan asettamassa 20.000 työllisen rajaa. Puhutaan, että se on ehdoton alaraja, ja mieluiten yksikkökoon pitäisi olla paljon tätä suurempi. Mieluiten maakuntatasoa. Kunnat voivat toteuttaa tämän perustamalla kuntayhtymän tai sopimalla vastuukuntamallin käytöstä, jossa yleensä keskuskaupunki tuottaa palvelut ympäryskunnilleen. Mutta hetkinen. Eikös tässä katoa se suora yhteys (ainakin pienissä kunnissa) kunnan muihin toimintoihin?Entä se paikallistuntemus? Lopputuloksena voi olla peruskunnasta erossa toimiva kuntayhtymä, joka lähettää laskut peruskuntiin, peruskunta ei voi juuri laskun suuruuteen vaikuttaa, ja laskun määrä saattaa vaihdella vuosittain paljonkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti