tiistaina, tammikuuta 30, 2024

Vapaakuntakokeilu 2.0!

Kuntien rooli on muuttunut merkittävästi, kun hyvinvointialueet hoitavat sosiaalitoimen, terveydenhuollon ja pelastustoimen. Kuntien valtionosuusjärjestelmä on hyvinvointialueuudistuksen jäljiltä sekava ja vinoutunut. Uutta parhaillaan valmistellaan. Kunnat saavat hoitaakseen työllisyyspalvelut ensi vuoden alusta. Normiviidakon purkua niin ikään valmistellaan.


Kolmisenkymmentä vuotta sitten Suomessa toteutettiin vapaakuntakokeilu. Kunnat saivat luvan kanssa toteuttaa uudistuksia omassa toiminnassaan. Poikkeuksia lain säännöksistä myönnettiin kokeilun ajaksi. Kokemukset olivat hyviä. Kunnallishallinto vetreentyi. Osa kokeilun aikana toteutetuista uudistuksista mahdollistettiin kaikille kunnille kokeilun päätyttyä.


Kokeilu on hyvä tapa kehittää uutta. Sitä voidaan tehdä ensin pienessä mittakaavassa kokemuksia keräten ja niistä oppien. Pöljistä ideoista luovutaan ja parhaita kehitetään edelleen. Tätä Suomen kunnat tarvitsisivat nytkin.

Ei kommentteja: