keskiviikkona, huhtikuuta 28, 2010

Investointituet

Elinkeinopoliittinen toimikunta kokoontuu torstai-iltana tekemään välitilinpäätöstä investointitukien toimivuudesta. Tarjollahan on ollut yrityksille investointien korkotukea ja suoraa investointitukea jo vuodesta 2007 alkaen. Näinä vuosina korkotukea on saanut 12 teuvalaista yritystä. Kun vuoden 2010 lopussa päättyvälle jaksolle varauduttiin tukemaan yhteensä 5 miljoonan euron lainamäärää, on tähän mennessä myönnetty korkotukea jo 4,2 miljoonalle lainaeurolle. Vuosittain maksettu korkosubventio on ollut noin 30.000 euroa. Jatkossa maksettujen korkojen määrä nousee, kun lainat vaikuttavat täysimääräisesti koko voimallaan.

Jotain menneiden vuosien suhdanteista kertoo se, että kun vuonna 2007 tukea myönnettiin 2,4 miljoonan lainoille, vuonna 2008 uutta tukea myönnettiin vain 0,3 miljoonan euron osalta. Vuonna 2009 investoinnit taas lähtivät liikkeelle, koska tuettavaa oli jo 1,6 miljoonaa euroa.

Hylkypäätöksiä on jouduttu tekemään esimerkiksi silloin, kun on ostettu tai kunnostettu vanhoja toimitiloja tai ostettu koko yrityksen liiketoiminta. Toimikunta harkitsee, tulisiko tämän osalta sääntöjä väljentää.

Jotain on syytä tehdä myös suoran investointituen pelisääntöjen osalta. Tämä tukimuotohan on tarkoitettu pienehköjen investointien edistämiseen. Voidaan todeta, että systeemi ei ole toiminut, sillä tätä tukea ei ole myönnetty vielä kertaakaan.

Ei kommentteja: