perjantaina, huhtikuuta 30, 2010

Kouluun naapuriin

Lakkautettavan Kokonkylän koulun oppilaita on ensi syksystä alkaen siirtymässä kouluun Teuvan Äystön kouluun. Sinänsä on ikävää, että Kauhajoella kouluverkkokeskustelu on johtanut erimielisyyksiin. Myös meillä Teuvalla on kokemusta siitä, että koulujen kohtalosta päättäminen on vaikea ja kipeäkin asia.

Kokonkylän koululaiset ovat tervetulleita Äystön kouluun. Bisnestä tämä ei teuvan kunnalle ole. Emme pyri hyötymään Kauhajoen tilanteella. Perheillä on vapaa oikeus hakeutua haluamansa koulun palvelujen piiriin. Toiminta järjestetään valtionosuuden turvin, joka määräytyy oppilasmäärän mukaan. Teuvalla on perinteisesti käynyt koulussa lapsia ja nuoria naapurikunnista. Jo pitkään vakiintunut käytäntö on ollut se, että kunta on järjestänyt myös heille koulukuljetukset. Kokonkyläläisten kohdalla ei siis ole kyse mistään uudesta linjauksesta.

Ei kommentteja: