torstaina, lokakuuta 10, 2013

Vanhus- ja vammaisneuvosto

Teuvalla on toiminut jo pitkään yhdistetty vanhus- ja vammaisneuvosto. Uutta merkitystä ja asemaa tämä toimielin on saanut sen myötä, että ns. vanhuspalvelulaki (laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista) määrää 11 §:ssään, että jokaisen kunnan on asetettava vanhusneuvosto. Näin toimielimestä on tullut lakisääteinen. Sille on laissa määritelty myös tehtävät. "Vanhusneuvosto on otettava mukaan vanhuspalvelulain 5 §:ssä tarkoitetun suunnitelman valmisteluun ja 6 §:ssä tarkoitettuun arviointiin." Viitospykälässä puhutaan suunnitelmasta ikääntyneen väestön tukemiseksi. Kuutospykälässä puolestaan puhutaan palvelujen laadun ja riittävyyden arvioinnista. "Lisäksi neuvostolle on muutoinkin annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen taikka ikääntyneen väestön tarvitsemien palvelujen kannalta." Selvästikin lainsäätäjä on tarkoittanut vanhusneuvostolle merkittävän roolin ikäihmisten palvelujen suunnittelussa ja arvioinnissa.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Mitä "virkistystoimintaa" vanhusviikolla olikaan Teuvalla