keskiviikkona, maaliskuuta 26, 2014

Moka

Olemme saaneet koulukeskuksen remontin I vaiheeseen valtion rahoitusta merkittävän summan, yhteensä 3,2 miljoonaa euroa. Tuon valtionosuuden saaminen on vaatinut monta neuvottelua Ely-keskuksen asiantuntijoiden kanssa. Heiltä on löytynyt ymmärrystä meidän hankkeemme toteuttamiselle, ja yhteistyö on ollut tosi hyvää.

Syksyllä on tarkoitus aloittaa peruskorjauksen toinen vaihe. Sen kustannusarvio on noin 2,5 miljoonaa euroa. Remonttiin tulevat entiset lukion tilat. Käytännössä niihin peruskorjauksen jälkeen sijoittuu yläkoulun ja lukion luokkia. Valtionosuusneuvotteluissa meitä kehoitettiin hakemaan valtionosuutta myös tähän hankkeeseen. Suuria toiveita
valtionosuuden saamisesta meille ei annettu johtuen valtion määrärahojen pienuudesta, jo ykkösosaan saamastamme merkittävästä rahoituksesta ja rakennuksen nuoremmasta iästä.

Valtionosuutta piti hakea vuoden 2013 loppuun mennessä, jotta tämän vuoden määrärahoista olisi mahdollista jokin avustus saada. Päädyimme hakemaan 1,0 miljoonaa euroa. Inhimillisen erehdyksen vuoksi kävi niin, että valtionosuushakemusta ei määräaikana Ely-keskukselle toimitettu. Kunnanhallitusta ja tarkastuslautakunnan puheenjohtajaa on asiasta informoitu. Kunnanhallitus käsittelee asiaa 1.4. ja päättää, mihin toimiin se asian johdosta ryhtyy. Myös tilintarkastajalla ja tarkastuslautakunnalla on asiasta varmasti sanansa sanottavana.

Ei kommentteja: