keskiviikkona, maaliskuuta 26, 2014

Säästöjä

Viime vuoden tilinpäätös jää 1,3 miljoonaa euroa pakkaselle. Se on selvästi vähemmän kuin kahtena edellisenä vuonna, mutta edelleen aivan liian paljon. Summa vastaa kahden veroprosentin tuottoa. Alijäämää ovat pienentäneet toteutetut säästötoimet. Oman toimintamme menot alenivat vuonna 2013 noin 0,5 miljoonaa euroa edellisvuodesta. Verotulojen tilitysaikataulu muuttui hieman lisäten viime vuonna verotulojen määrää.

Säästötoimia tarvitaan lisää. Taloustyöryhmä on tullut siihen tulokseen, että lomautusten käyttö laajassa mitassa säästökeinona ei ole jatkossa kestävä ratkaisu. Henkilöstömenoja täytyy pystyä vähentämään pysyvästi. Esitän 1.4. kokoontuvalle kunnanhallitukselle, että Teuvan kunnassa aloitettaisiin yt-menettely, jonka tavoitteena olisi kahdenkymmenen henkilötyövuoden vähentäminen.

Ei kommentteja: