keskiviikkona, kesäkuuta 24, 2015

Purkuakordeja

Teuvan Vuokratalot Oy:n omistamien asuntojen käyttöaste on jo pitkään ollut alhainen. Osa asunnoista on myös heikkokuntoisia. Niinpä yhtiö on yhteisymmärryksessä kunnan kanssa tehnyt sen, minkä moni muukin kunnallinen vuokra-asuntoyhtiö - anonut Valtiokonttorilta akordia eli lainojen osittaista anteeksiantoa kahden vuokratalon osalta. Talot ovat Sepänneliö osoitteessa Jussilantie 9 ja Vuokratalo 1 osoitteessa Aleksintie 4. Asuntolainojen maksamattomasta osasta saadaan puolen anteeksi.

Talot on tarkoitus purkaa. Purkukustannuksiin saadaan 50 % avustusta. Toimenpiteistä aiheutuu yhtiölle kuitenkin sen verran kustannuksia, että se tarvitsee myös kunnan avustusta. Valtuusto päättää asiasta lomien jälkeen.

Ei kommentteja: