tiistaina, kesäkuuta 16, 2015

Viranhaltijapäätökset

Maakuntalehti nosti keskusteluun ihan mielenkiintoisen asian. Kuntien viranhaltijapäätökset eivät ole kuntalaisten nähtävillä käytännössä missään. No, saahan ne nähtäväkseen erikseen pyytämällä, mutta niitä ei voi selata netissä kotonaan silloin kun haluaa.

Suuri osa päätöksistä on sellaisia rutiiniasioita, joihin ei isompaa julkista intressiä liity. Siis jollekin on myönnetty vuosiloma, tai toiselle sairauslomaa pari päivää flunssan vuoksi. Osa päätöksistä on myös sellaisia, että niihin sisältyy yksityisyyden suojaa, eikä niitä voi sellaisenaan julkaista.

Mutta on myös paljon päätöksiä, joilla on kuntalaisten kannalta merkitystä. Esimerkiksi monet hankintoja koskevat ratkaisut. Näenkin, että asialle täytyy jotakin tehdä. Tietojärjestelmämme eivät oikein tue viranhaltijapäätösten julkaisua, mutta se ei liene este, korkeintaan hidasta asian toteuttamiselle.

Ei kommentteja: