maanantaina, marraskuuta 26, 2012

Asiakaspalvelu 2014

Hallitusohjelman mukaan koko maassa luodaan kuntatasolle kattava yhteispalvelupisteiden verkko ja määritellään jokaisessa yhteispalvelupisteessä vähintään etäpalveluna saatavilla olevat valtion, kuntien ja eri viranomaisten palvelut. Lisäksi selvitetään kuntien mahdollisuudet toimia yhteispalvelupisteiden vastuuviranomaisena ja ainoana keskeisenä asiakasrajapintana julkisiin palveluihin.

Tätä asiaa valmisteleva hanke on hyvässä vauhdissa. Hankkeen selvitysten pohjalta on linjattu mm. seuraavaa: Uuden yhteisen asiakaspalvelun järjestäminen tapahtuu pääsääntöisesti säädösperusteisesti. Yhteisen asiakaspalvelun sisältö, yhteiseen asiakaspalveluun aina osallistuvat julkisen hallinnon palveluntuottajat sekä yhteisessä asiakaspalvelussa aina annettavat palvelut määritetään lainsäädännössä. Yhteisen asiakaspalvelun järjestäminen säädetään kuntien tehtäväksi. Yhteisessä asiakaspalvelussa tarjotaan aina poliisin, työ- ja elinkeinotoimistojen, verohallinnon, maistraatin, ELY-keskusten, työvoiman palvelukeskusten ja kuntien palveluja. Kansaneläkelaitoksen palveluita tarjotaan laajasti sopimukseen perustuen.

Teuvalla yhteispalvelu on toiminut jo hyvän aikaa. Yhteispalvelupisteemme on mukana hankkeessa, jolla pilotoidaan erityisesti etäpalvelua. Teuvan osalta yllämainitut valtakunnalliset linjaukset tarkoittavat lähinnä sitä, että yhteispalvelupisteen toiminta vakiintuu ja kehittyy, sähköiset palvelut paranevat ja palveluvalikko ajan myötä laajenee.

Ei kommentteja: