keskiviikkona, marraskuuta 07, 2012

Ettei tulisi kiire

Haja-asutuksen (sinänsä aika hassu sanonta) jätevesisäädökset uusiutuivat maaliskuussa 2011. Velvoitteisiin tuli lievennyksiä ja muutoksiin saatiin jatkoaikaa. Lain siirtymäaikaa pidennettiin kahdella vuodella, eli uudistuneen asetuksen mukaan haja-asutusalueiden jätevesien käsittelymääräykset on täytettävä 15.3.2016 mennessä. Jatkoaika oli tarpeen, koska suuri osa kiinteistöjen järjestelmistä oli tekemättä, ja niiden toteutus olisi ruuhkautunut määräajan päättymisen painaessa päälle.

Suupohjan jätevesi-info toimii asiassa aktiivisesti. Takana on juuri laaja kiertue seudun kylissä. Monet kylät ovatkin asiassa aktivoituneet. Voi tuntua, että maaliskuuhun 2016 on paljon aikaa. Olisi kuitenkin tärkeää, että hankkeet etenisivät hyvissä ajoin, eikä kaikkien toteutus jäisi parille viimeiselle vuodelle.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hassu asia jätevesilaki-asetus. Tässä asiassa hosumalla ei saa hyvää aikaiseksi.
Monella on käynyt tappioksi hätiköimällä ”pönttöjen” kanssa asiassa, ja kun ollut liikentees monensorttista kauppiasta ja viisasta.
Lisäaika oli hyvästä, että luojien asiat selventyivät myös viranomaisille ja laitevalmistajille.
Samat, ”ettei tulisi kiire” ovat kunnan omissakin puhdistamoissa.
AVI ”painostaa” heikohkojen puhdistustuloksien takia pääpuhdistamolla ja jotain Parrassakin.

Kunta haki v. 2011 jatkoaikaa keskustaihmisten vesien käsittelyn saattamiseksi vaadituille puhdistustasoille.
Anomus perusteltiin, että Kaskisiin voitaisiin neuvottelujen tuloksena johtaa jätevesiä 2015 loppuun mennessä.
Jatkoaikaa tuli, mutta "hätäsuunnitelmaa" odotetaan 2013 loppuun mennessä.
Kysymys: kannustatteko perälänkyläisiä tekemään omat investoinnit ennen 03.2016 riippumatta siitä mikä on Kaskisten putken kohtalo?
Onko tarkoitustakaan liittää esim. Perälänkylää tai osia siitä Kaskisten putkeen jos päätös toteutuisi ennen 2020.
M-Real ympäristölupahan on asiassa valmis 31.12.2010, sisältäen maakuntien likavedet, mutta kun jotkut ovat valittaneet asioissa, saattaa loppupäätös venyä.

Ovatko asetuksen vähimmäisvaatimukset puhdistustasoissa kaikilla kunnan alueilla samat? Pohjavesialueita löytyy melkein joka kylästä, jopa niiden keskustoissa.
Pohjavesialueillahan on myös joitain "kasvinsuojeluaineiden" käyttörajoituksia (Evira,Tukes) ja lietteen levitysrajoituksia, kai Teuvallakin?
Alueen tiedotuslehdessä 2011 mainitaan, että kunnat voivat asettaa tiukempia luparajoja. Kuinka asia on Teuvalla?
Pohjavesialueilla jätevesien suodatussysteemillä pitää suodatuskenttä edistää samaan puhdistustasoon kuin jätevesiputki?
Suodatinkentälläkin on ikä, ja kallis operaatio uusia. Parran puhdistamollakin on jo yksi suodatinalue elonsa lopussa.
Asennetaanpa haja-alueilla mitä tahansa yksittäisiä puhdistussysteemejä, sinne ne aikaa päälle unohtuvat. Tuskin tapahtuu pitkäs juoksus kovin paljon parempia tuloksia.
Ellei sitten, kun suurin piirtein kaikki hajainvestoinnit on tehty, synnytetä v.2018 maaseuduille ”energiatodistuksen” kaltaista rahastussysteemiä jätesysteemeistä.

Hassua on myös kun esim. Helsingin satamista liikkui laivalla n. 10 miljoonaa ihmistä vuonna 2011. Kaksi kertaa vuodessa kaikki suomalaiset käy jättämäs hesareiteillä jätevedet mereen. Mutta sehän sallitaan, kun ollahan tuiskees.