perjantaina, joulukuuta 15, 2006

Seutupalvelukeskus

Joulukuun valtuusto saa makusteltavakseen esiselvityksen seutupalvelukeskuksen perustamisesta. Päätöksiä ei tässä vaiheessa vielä asiassa tehdä, vaan selvitys kirjataan opiksi ja tiedoksi.

Suupohjan viisi kuntaa (Isojoki, Jurva, Karijoki, Kauhajoki ja Teuva) ovat teettäneet tämän esiselvityksen tiettyjen tukipalvelujen hoitamisesta seutukunnassa yhteistyössä. Esiselvityksessä esitetään osakeyhtiön perustamista, jonka tehtäviksi siirtyisivät kuntien kirjanpito, palkanlaskenta, puhelunvälitys, atk-toiminnot ja mahdollisesti hankintatoimen asiantuntijatehtävät. Näitä tehtäviä kunnissa nykyisin hoitavat siirtyisivät vanhoina työntekijöinä perustettavan yhtiön palvelukseen. Tai oikeastaan eivät aivan kaikki. Tavoitteena on saavuttaa näissä toiminnoissa 25 %:n säästö, joten osa nykyisin näitä tehtäviä hoitavista jäisi kuntien palvelukseen hoitamaan muita tehtäviä. Kukaan ei järjestelyssä menettäisi työpaikkaansa, koska lähivuosina kunnista eläköityy sen verran väkeä, että väen vähennys saadaan toteutettua sitä kautta.

Säästön pitäisi onnistua atk:n avulla. Eli paperin käyttöä vähennettäisiin, ja entistä useammat työvaiheet hoidettaisiin sähköisinä piuhaa pitkin. Keskeistä tässä on sähköisen ostolaskun käsittelyn käyttöön otto. Nythän jo useat yritykset tarjoavat sitä mahdollisuutta, että lasku tulee asiakkaalle sähköisenä. Paperilla vielä tulevat laskut voidaan skannata tietojärjestelmään, ja näin näidenkin laskujen osalta niiden käsittely, tarkastukset ja hyväksynnät sekä kirjanpitoon kirjaus voidaan tehdä ilman paperia.

Säästöjen lisäksi yhteistyössä toimimalla haetaan toimintavarmuutta. Erityisesti pienissä kunnissa varahenkilöjärjestelyt tuottavat usein päänvaivaa. Varsinkin kun taloushallinnossa yksi ja sama henkilö ei saisi tehdä peräkkäisiä työvaiheita, ettei syntyisi ns. vaarallisia työyhdistelmiä. Hyvin toteuttamalla tällainen yhteinen "kunnallinen tilitoimisto" voisi tarjota työntekijöilleen myöskin mielekkäämpiä tehtäväkokonaisuuksia, kuin mitä nykyinen työ sisällään pitää.

Mutta kuten kunnanhallitus selvitystä käsitellessään totesi, paljon on asiassa vielä selvitettävää, ennen kuin kuntien taloushallinto saadaan yhdessä hoidettua.

Ei kommentteja: