keskiviikkona, lokakuuta 02, 2013

Työllisyyden hoito

Saimme tänään ikäviä uutisia, kun Metsä Woodin Kaskisten toimipisteen irtisanomiset varmistuivat. Tieto ei ollut uusi eikä yllättävä, vaan aiempien uutisten pohjalta sitä osattiin odottaa. Kolmisenkymmentä teuvalaista jää tuolla päätöksellä vaille työtä.

Eilen kokoonnuimme asian tiimoilta Teuvalla. Mukana oli edustajia Suupohjan elinkeinotoimen kuntayhtymästä, Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymästä, Etelä-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimistosta, Kaskisten kaupungista, Teuvan kunnanhallituksesta ja Metsä Woodin työntekijöistä. Siis lähinnä asiaa virkansa puolesta hoitavista tahoista. Kovin pitkälle emme päässeet, mutta alkuun kuitenkin. Sovimme, että Teuvan kunnan omia työllistämistoimia lisätään. Säästöjen ja lomautusten puristuksessa työllistäminen on jäänyt vähälle, se täytyy myöntää. Yritämme saada siihen nyt parannusta. Asiassa on taloudellisestikin järkeä, koska jos kunta ei hoida työllistämisvelvoitettaan, se joutuu maksamaan työmarkkinatuen kustannuksia Kelalle. Työvoimahallinto lupasi avuksi ja tueksi palkkatuella palkattavan työnsuunnittelijan, joka voisi olla myös kunnan työnjohdon tukena, kun työttömiä kunnan tehtäviin sijoitetaan. Liikelaitoskuntayhtymän Kafilla toimivan työpajan toimintaa kehitetään ja laajennetaan. Yritystoiminnan aktivoinnisa on vireillä monta hanketta, joilla uusia työpaikkoja yritetään paikkakunnalle hankkia.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

ei teuva voi työllistää väkeään/kuntalaisiaan kun lopetetaan erinäisiä paikkoja esim. simonhovi ja lehtiharju. EI KAIKILLE voi millään olla töitä!!Järkeä olis hyvä käyttää tällaisia päätöksiä tehdessä mutta kai ne sitten on narikassa ??!!??!! Toivottavasti moni MUUTTAA pois Teuvalta, ei täällä ole enää hyvä olla!! Ahdistavaa elämää tällanen :(