tiistaina, marraskuuta 12, 2013

Kurikka

Teuvan valtuusto ei eilisessä seminaarissaan löytänyt yksimielistä ratkaisua siitä, minkä kunnan tai minkä kuntien kanssa yhdistymisselvitys tulisi laatia. Voisi sanoa, että oltiin vanhoissa asetelmissa. Minun korviini puheenvuorot kuulostivat hyvin samanlaisilta kuin kaksi vuotta sitten, kun edellisen kerran keskusteltiin liitosselvityksistä tosissaan.

Tämä on valitettavaa. Yksimielisinä olisimme vahvempia. Ratkaisu on vaikea ja merkittävä, se täytyy myöntää. Toisaalta yhteisen ratkaisun löytämisen ei pitäisi olla mahdotonta siksi, että kyse on nyt vasta selvityskumppaneiden valinnasta. Prosessin aikana voidaan ratkaisua muuttaa, jos se osoittautuu huonoksi.

Kauhajoen kaupunki on asettanut selvästi tavoitteekseen viiden kunnan yhdistymisselvityksen. Mukana olisivat Kauhajoen lisäksi Kurikka, Karijoki, Isojoki ja Teuva. Selvitysalueena tällä ratkaisulla olisi selvästi etuja, mutta sen toteutuminen ei näytä kovin todennäköiseltä. Tämä tie johtaisi melko suurella todennäköisyydellä nykyisten liikelaitoskuntayhtymän jäsenkuntien muodostamaan selvitysalueeseen.

Olemme kuluneen syksyn aikana käyneet keskusteluja kaikkiin suuntiin. Noiden keskustelujen ja vuosi sitten tehtyjen selvitysten pohjalta olen esittämässä ensi maanantaina kokoontuvalle kunnanhallitukselle, että tekisimme yhdistymisselvityksen Kurikan kaupungin kanssa. Käytännössä reilu vuosi sitten valmistunut selvitys voitaisiin päivittää. Neuvotteluissamme Kurikan edustajat ovat suhtautuneet asiaan myönteisesti. Tosiasia kuitenkin on, että asiasta on erilaisia näkemyksiä niin Kurikan kuin Teuvankin valtuustoissa. Ja täytyy muistaa, että tilanne kuntakentässä on muuttunut melkoisesti reilussa vuodessa. Esimerkiksi Kurikka on tehnyt tuona aikana omat selvityksensä niin Seinäjoen kuin Jalasjärvenkin kanssa.

Ei kommentteja: