tiistaina, maaliskuuta 12, 2019

Ulkoistukset

Viime vuonna Teuvan kunta sai monia yhteydenottoja yksityisiltä sote-yrityksiltä, joissa esitettiin toimintojen yksityistämistä ja/tai kiinteistökauppoja. Keskusteluja käytiin useiden toimijoiden kanssa. Kunnan puolelta motiivina neuvotteluille oli huoli palvelujen ja työpaikkojen säilymisestä sote-uudistuksessa. Neuvottelut eivät johtaneet sopimuksiin tai edes esityksiin kunnanhallitukselle ja valtuustolle.


Valtakunnallisen sote-uudistuksen viime viikolla kaaduttua keskitymme nyt omaehtoisen maakunnallisen ratkaisun valmisteluun Etelä-Pohjanmaalla sekä oman peruspalveluliikelaitoskuntayhtymämme toiminnan edelleen kehittämiseen Suupohjassa. Sote- ja hoivajätit ovat näyttönsä antaneet. Viime viikot ovat paljastaneet, että huono hoito on ollut niille maan tapa. Teuvan kunta ei ole ainakaan lähitulevaisuudessa suunnittelemassa isoja sote-ulkoistuksia. Nykyisten ostopalvelusopimuksella tai palvelusetelillä palveluja tuottavien yksityisten toimijoiden kanssa yhteistyötä jatketaan ja hyvän hoidon toteutumisen valvontaa näiden osalta tehostetaan.

1 kommentti:

Jukka Leppäniemi kirjoitti...

Tämä ratkaisu on hyvä !!