perjantaina, elokuuta 13, 2021

2023

Pitkään valmisteltu sote-uudistus on toteutumassa vajaan puolentoista vuoden kuluttua. Valmistelutyö maakunnissa on meneillään, ja tulevien hyvinvointialueiden vaalit pidetään jo ensi talvena.


Sote-palvelujen siirtyessä kunnilta hyvinvointialueiden järjestettäviksi varmaankaan juuri mikään ei heti muutu kuntalaisen näkökulmasta. Tutut palvelut jatkuvat tutuissa toimipisteissä. Paineita palvelujen keskittämiseen alueiden päättäjillä tulee kuitenkin pian vastaan, koska hyvinvointialueiden talous tulee muodostumaan haasteelliseksi. Toimintojen yhdistäminen lisää kustannuksia, samoin väestön ikääntyminen ja terveysteknologian kehitys. Alueilla tultaneen sellaisia palveluja keskittämään, joita kuntalaiset tarvitsevat harvemmin. Toisaalta tekniikan kehitys mahdollistaa myös yhä useampien palvelujen tuomisen koteihin.


Teuvan kaltaisen kunnan taloudelle sote-uudistus tuo helpotusta. Muutos tehdään toteutushetkellään aika lailla kustannusneutraalisti. Teuvan kunnan menot vähenevät reilulla 20 miljoonalla eurolla. Valtionosuuksia ja verotuloja pienennetään suunnilleen sama määrä. Mutta tuleva sote-menojen kustannuspaine jää hyvinvointialueiden vastuulle. Aika näyttää, miten valtio ratkaisee sote-menojen rahoituksen. Toivottavasti tiukan paikan tullen ei puututa kuntien rahoituspohjaan.

Ei kommentteja: