perjantaina, joulukuuta 17, 2021

Teuvan keskustaa kehittämään

 Taannoin Jukka Leppäniemi ehdotti Tejuka-lehdessä, että Teuvan kunta perustaa työryhmän, joka alkaa pohtia ja laittaa toimeksi kirkonkylän pääraitin liiketilojen hyödyntämistä.  Ehdotus on hyvä ja kannatettava. Otan tämän aloitteen ensi vuoden ensimmäisen kunnanhallituksen listalle. Työryhmän toki voisi perustaa ilman kunnanhallituksen päätöstäkin, mutta haetaan ajatukselle sieltä vauhtia ja selkänojaa.


Teuvan keskusta ja sen kaupalliset palvelut ovat viime vuosina ottaneet vastaan monta osumaa. Monessa rakennuksessa on tyhjät ikkunat. Kiinteistön ylläpito muodostuu kiinteistön omistajalle harmiksi ja murheeksi. Tehtävä ei ole helppo, mutta sitäkin tärkeämpi. Toisaalta tyhjä edullinen tila muodostaa aina myös mahdollisuuden, kunhan sopivat toimijat tavoitetaan.


Ajattelisin, että työryhmässä on kunnanhallituksen edustuksen lisäksi avoimella kutsulla yrittäjiä ja toivottavasti myös rahoittajia. Ennen kaikkea kiinteistön omistajat ovat tärkeä ryhmä. Minä ja elinkeinojohtaja ollaan mukana viran puolesta ja valmiina tarvittaviin toimiin.

Ei kommentteja: