torstaina, lokakuuta 23, 2025

Puhdasta energiaa hyödyntävää teollisuutta Lakeudelle

Etelä-Pohjanmaan liitto on aloittanut työn maakunnan teollisuuspoliittiseksi kehittämiseksi. Keskeinen tavoite on puhtaan teollisuuden investointien houkutteleminen alueelle. Alkuvaiheessa laaditaan selvitys teollisuuden sijoittumisen mahdollisuuksista ja haasteista etenkin maankäytön ja aluesuunnittelun näkökulmasta. Selvityksessä huomioidaan kaikki Etelä-Pohjanmaan kunnat. Ensi vuoden aikana on tarkoitus saada aikaan teollisuuspoliittinen tiekartta, jossa määritellään maakunnan toimijoiden rooleja ja investointeja tukevia tekijöitä. Osatavoitteena on tukea ns. valmis pöytä -mallien käyttöönottoa, jolloin Etelä-Pohjanmaalla olisi tarjota teollisuuspuisto-kokoluokan sijoittumiskohteita kansainvälisille ja kansallisille yrityksille.


Tämä on erittäin hyvä ja kannatettava hanke. Etelä-Pohjanmaa on viime aikoina ollut jäämässä väliinputoajaksi. Itä-Suomea ovat kohdanneet suuret haasteet mm. itärajan sulkemisen myötä, ja sinne ollaan perustellusti suuntamaassa monia tukitoimia. Länsirannikolle on suunnitteilla suuri määrä puhtaan energian investointeja. Etelä-Pohjanmaalle on rakennettu suuri määrä uusiutuvaa energiaa tuottavia voimalaitoksi. Pääkaupungin näkökulmasta meidät lasketaan vauraaseen Länsi-Suomeen kuuluvaksi. Investointibuumissa olemme kuitenkin jääneet pahasti rannikkoa jälkeen. Maankäytön suunnittelussa meillä on kovin vähän valmiita riittävän suuria teollisuusalueita puhdasta energiaa suoltavien sähköasemien lähellä. Tarjolla olevat hankkeet edellyttävät vähintään kymmenien hehtaarien yhtenäisiä alueita. Ilman nyt käynnistettyä kehittämistyötä olisi vaarana, että jäämme tukipolitiikassa väliinputoajaksi ja puhtaan energian hankkeissa pelkäksi tuuli- ja aurinkovoiman tuottajaksi.

Ei kommentteja: