Ensi maanantaina kokoontuva kunnanhallitus saa pähkäiltäväkseen esityksen maakunnallisesta työterveyshuoltoyhtiöstä. Oikeastaan kahdesta sellaisesta. Sote-uudistuksessa työterveyshuolto jää ennalleen. Mutta sen asema muuttuu.
Arvioiden mukaan sote-keskuksia ylläpitäville niin yksityisille yrityksille kuin maakunnillekin työterveyshuolto on tärkeä asiakasvirtojen hallinnan kannalta. Työterveyshuollon asiakas on helppo houkutella myös saman firman sote-keskuksen asiakkaaksi. Ja jokaisesta sote-keskuksen asiakkaaksi rekisteröityneestä ihmisestä sote-keskuksen ylläpitäjä saa vuosimaksun.
Kuntien tulee yhtiöittää tuottamansa työterveydenhuollon palvelut ensi vuoden alkuun mennessä. Maakuntaan on siis suunniteltu perustettavan kaksi kuntien ja maakunnan omistamaa työterveyshuollon palveluja tuottavaa yhtiötä. Toinen tuottaisi palveluja vain ja ainoastaan maakunnan ja kuntien henkilöstölle (ns. in-house -yhtiö) ja toinen toimisi avoimilla markkinoilla ja tuottaisi palveluja kaikille työnantajille.
Miksi kunta olisi tällaisessa toiminnassa mukana? Luonnollisesti meitä kiinnostaa, millaiset työterveyshuollon palvelut oma henkilökuntamme saa, ja mitä kunta niistä joutuu maksamaan. Lisäksi meidän intressissä on, miten ja millaisia palveluja alueemme yritykset - mukaan lukien maatilat ja mikroyritykset - saavat käyttöönsä.
Työterveyshuollosta näyttää syntyvän kova kilpailu. Maakunnallinen markkinoilla toimiva yritys on siinä kisassa aika pieni toimija isojen valtakunnallisten, toimintansa vakiinnuttaneiden yritysten joukossa. Lyhyesti sanottuna riskibisnes, jossa kunnilla ei ole vahvaa osaamista. Niinpä olen esittämässä, että Teuvan kunta taloudellinen tilanteemme huomioon ottaen ei lähtisi tähän mukaan.
keskiviikkona, toukokuuta 23, 2018
maanantaina, huhtikuuta 09, 2018
Kurkistus tulevaan soteen?
Toteutuvatko sote-uudistuksen 3 miljardin säästötavoitteet? Vaikea sanoa, tuskinpa sitä kukaan tietää. Toimintojen yhdistymisestä aiheutuu joka tapauksessa isoja ns. fuusiokustannuksia. Kun palkkoja, maksuja ja käytäntöjä yhtenäistetään, myös kuluja syntyy. ICT-järjestelmien rakentaminen aiheuttaa isot kulungit myöskin.
Toisaalta uusien maakuntien talous on tiukassa puristuksessa. Maakunnalla ei ole verotusoikeutta, ja lainaakin saa ottaa vain lyhyeksi ajaksi. Näin ollen maakuntien on puristettava toimintansa kulut valtion niille maksamien korvauksien tasolle. Mahdollisuuksiakin menojen rutistamiseen löytyy. Yksityinen palvelutuotanto ja kilpailuasetelma tuonee tehokkuusetuja. Palvelurakennetta voidaan muuttaa. Toisaalta osa palveluista tuodaan lähemmäs kansalaista aina kotiin asti, toisaalta osa palveluista keskitetään yhteen tai muutamaan toimipisteeseen. Avopalvelut korvaavat laitospalveluja.
Vielä voimassa olevan lainsäädännön mukainen terveydenhuollon järjestämissuunnitelma laaditaan neljän vuoden välein. Sen laativat samaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymään kuuluvat kunnat. Se perustuu alueen väestön terveysseurantatietoihin ja palvelutarpeeseen. Suunnitelmasta on neuvoteltava sairaanhoitopiirin kuntayhtymän kanssa. Suunnitelmassa on sovittava kuntien yhteistyöstä, terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä koskevista tavoitteista ja vastuutahoista, terveydenhuollon palvelujen järjestämisestä, päivystys-, kuvantamis- ja lääkinnällisen kuntoutuksen palveluista sekä tarvittavasta yhteistyöstä perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon, sosiaalihuollon, lääkehuollon ja muiden toimijoiden kesken. Käytännössä suunnitelma valmistellaan sairaanhoitopiirin ja yhteistoiminta-alueiden yhteisissä työryhmissä. Sen hyväksyy sairaanhoitopiirin valtuusto. Sitä ennen kunnilta kysytään lausuntoa tai oikeammin suunnitelman kannattamispäätöstä.
Laadittu suunnitelma ulottuu vuoteen 2021 eli pari vuotta uusien maakuntien toiminta-aikaan. Palvelurakennetta ehdotetaan muutettavaksi siten, että vuodeosastoja maakunnan alueella toimisi vain 5 - 6 kpl. Vaativa kuntoutus toteutettaisiin Seinäjoella. Kuntoutusosastoja jäisi vain toimivien vuodeosastojen yhteyteen. Suuri osa kuntoutuksesta annettaisiin avokuntoutuksena kotona. Päivystys keskitettäisiin yhteen paikkaan keskussairaalaan. Sen sijaan kiirevastaanottoaikoja tarjottaisiin ympäri maakuntaa päiväsaikaan, iltaisin ja viikonloppuisin. Tarkoituksenmukaiset kiirevastaanottojen aukioloajat ja toimipisteet selvitetään vuoden 2018 aikana. Ennakoida voi, että kiirevastaanotot keskittynevät niihin 5 - 6 pisteeseen, joissa on myös vuodeosasto. Röntgen- ja laboratoriotutkimukset pidettäisiin maakunnan omana tuotantona niin ikään vuodeosastojen yhteydessä.

torstaina, maaliskuuta 15, 2018
Arviointiryhmän raportti
Kunnanhallitus käsitteli maanantaina kriisikuntamenettelyn arviointiryhmän loppuraporttia. Mitään uutta mullistavaa paperi ei sisällä. Valtuusto käsittelee sen huhtikuun kokouksessaan.
Valtuusto käsitteli säästöohjelman jo joulukuun kokouksessaan. Arviointiryhmän esitykset ja näkemykset perustuvat siihen. Arviointiryhmä edellyttää, että hyväksyessään loppuraportin valtuusto tiukasti sitoutuu säästöohjelman tinkimättömään toteuttamiseen.
Kunnan tulee syyskuun loppuun mennessä raportoida valtiovarainministeriölle, miten säästöt ovat alkaneet realisoitua ja miten koko kuntakonsernin talous on kehittynyt. Joudumme näin ollen nyt suhtautumaan kaikkiin menolisäyksiin hyvin tiukasti.

keskiviikkona, helmikuuta 14, 2018
Tietoja viime vuoden tilinpäätöksestä
Viime vuoden luvut on saatu summattua. Tässä poimintoja.
Vuoden 2017 tulos on 0,7 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Edellisen kerran ylijäämää on tehty vuonna 2009. Tulos parani vuoden 2016 tasosta 2,7 miljoonaa euroa.
Sote-menot laskivat 3,7 %. Niiden yhteismäärä oli 22,0 miljoonaa euroa. Muut toimintamenot säilyivät edellisen vuoden tasolla 16,8 miljoonassa eurossa.
Verotuloja kilahti kassaan 16,8 miljoonaa euroa. Kasvua oli 0,5 miljoonaa. Valtionosuuksia saimme 18,7 miljoonaa euroa. Kasvua 0,4 miljoonaa.
Velan määrä laski 1,2 miljoonaa euroa. Vuoden lopussa pitkäaikaista lainaa oli 23,2 miljoonaa ja lyhytaikaista lainaa kuntatodistusten muodossa 2,3 miljoonaa.
Konsernin luvut eivät vielä ole käytettävissä. Ne lasketaan, kun tiedot kaikista kunnan omistamista yhtiöistä saadaan.

keskiviikkona, helmikuuta 07, 2018
Hyvinvointikertomus 2017
Ensi maanantaina kokoontuva valtuusto saa käsiteltäväkseen myös viime vuoden hyvinvointikertomuksen. Erittäin hajanaisia poimintoja:
Kertomuksessa on keväällä 2017 8- ja 9-luokkalaisille tehdyn kouluterveyskyselyn tuloksia. Nuorten kokemus omasta terveydentilastaan on hieman parantunut. Teuvalaisten nuorten ystävätilanne on parempi verrattuna Suupohjan seutuun, Etelä-Pohjanmaahan tai koko maan tilanteeseen. Teuvalaispojat ovat tyttöjä useammin vailla läheistä ystävää.
Teuvalaisten nuorten tupakointi on vähentynyt merkittävästi vuodesta 2013 vuoteen 2017. Tupakoijia on kuitenkin enemmän kuin vertailukunnissa, mutta vähemmän kuin Suupohjan kunnissa keskimäärin. Erityisesti tyttöjen tupakointi on Teuvalla vähentynyt. 8 - 9 -luokkalaisten humalahakuinen juominen on edelleen yleistä. 20,8 % nuorista oli humalassa vähintään kerran kuukaudessa.
Toimeentulotukea saavien lapsiperheiden osuus on vähentynyt (2013 - 2016). Lastenpsykiatrian erikoissairaanhoidon avohoitokäynnit alle 12-vuotiaiden osalta vuodesta 2009 vuoteen 2015 ovat lisääntyneet merkittävästi. Kasvatus- ja perheneuvolan asiakkuudet ovat tuplaantuneet vuodesta 2011.
Hengästyttävää liikuntaa harrastavien nuorten määrä on jonkin verran laskenut. Liikuntaa ei harrasteta joka päivä. Liian monen oppilaan liikunta rajoittuu vain koululiikuntaan. Erikseen ovat ne nuoret, jotka liikkuvat todella paljon.
Työkyvyttömyyseläkettä saavien osuus vastaavasta ikäluokasta on laskenut Teuvalla. Teuva sijoittuu tässä lähelle Etelä-Pohjanmaan tasoa ja alle Suupohjan seudun arvojen. Valtakunnallisesti tarkastellen Teuvan luvut ovat keskiarvon yläpuolella. Tuki- ja liikuntaelinten- sekä sidekudossairauksien vuoksi työkyvyttömyyseläkettä saavien osuus on kasvanut. Mielenterveyssyiden vuoksi työkyvyttömyyseläkkellä olevien osuus on puolestaan pienentynyt. Vammojen ja myrkytysten vuoksi sairaalassa hoidettujen osuus on laskussa.
Ikääntyneiden palveluissa on tapahtunyt viime vuosina suuri rakennemuutos. Pitkäaikainen laitoshoito on purettu lähes kokonaan. Tehostettua palveluasumista on sen sijaan lisätty. Kotona teuvalaisista ikäihmisistä asuu 92 %. Kotihoitoa on vahvistettu lisäämällä kotihoidon henkilökuntaa ja ottamalla käyttöön toiminnanohjausjärjestelmä sekä kehittämällä kotikuntoutusta.
Sairastavuusindeksi on alhaisempi kuin vertailualueilla. Teuva on vertailualueiden turvallisimpia paikkoja. Tosin kehityssuunta on huolestuttava.

maanantaina, helmikuuta 05, 2018
Eettistä johtamista
Jos saamme kuntastrategian pakettiin valtuustossa 12.2., tarkoitus olisi jatkaa johtamisen ja päätöksenteon pelisääntöjen pohtimisella. Tässä meitä auttaa HYVE 2018 -hanke ja BDO. Pelisäännöt tehdään päättäjien ja henkilöstön vuorovaikutteisena yhteistyönä. Ensin yhteinen työpaja, sitten työpajan tuotosten pohjalta kysely henkilöstölle ja päättäjille. Lopuksi tulosten muokkaus pelisääntöjen muotoon.
Ei siksi, että kokisimme meillä olevan suuria ongelmia asiassa. Vaan siksi, että asia on tärkeä, ja eettinen näkökulma on hyvä pohja johtamisen ja päätöksenteon kehittämiselle.

perjantaina, helmikuuta 02, 2018
Strategia valtuustoon
Uuden valtuustokauden strategia on käsittelyssä kunnanhallituksessa 5.2. Siitä viikon päästä asian viimeistelee valtuusto. Strategia on aiempia vuosia pelkistetympi. Keskitytään muutamaan asiaan. Strategiset painopisteet ovat
- kunnan talouden tasapainottaminen ja keskeisten palvelujen turvaaminen,
- kunnan vetovoiman ja elinkeinoelämän edistäminen sekä
- lasten ja nuorten ennaltaehkäiseviin palveluihin panostaminen.
Kärkihankkeita ovat
- yritysvaikutusten arvioinnin ottaminen käyttöön päätöksenteossa,
- seudullisen markkinoinnin lisääminen,
- yhteistyön tiivistäminen yritysten kanssa,
- harrastusmahdollisuuksien parantaminen,
- vertaistuen mahdollisuudet,
- tukipalveluiden oikea-aikaisuus sekä
- lapsivaikutusten arvioinnin ottaminen käyttöön päätöksenteossa.

torstaina, helmikuuta 01, 2018
Ideoita
Nettisivuillamme on ideapankki, jonne voi laittaa hyviä ajatuksia paikkakunnan parhaaksi. Etsimme ideoita, joilla voidaan
- edistää Teuvan, sen elinkeinoelämän ja kulttuurin monipuolista kehittymistä
- parantaa palvelujen toimivuutta ja luoda uusimuotoisia palveluja
- tehdä Teuvaa tunnetuksi
- parantaa kuntalaisten asuinympäristön viihtyvyyttä ja
- edistää kuntalaisten vaikutusmahdollisuuksia ja keskinäistä yhteistoimintaa.
- vähentää toimintamenoja tai lisätä tuloja
- juhlistaa Teuvan 150-juhlavuotta- edistää Teuvan, sen elinkeinoelämän ja kulttuurin monipuolista kehittymistä
- parantaa palvelujen toimivuutta ja luoda uusimuotoisia palveluja
- tehdä Teuvaa tunnetuksi
- parantaa kuntalaisten asuinympäristön viihtyvyyttä ja
- edistää kuntalaisten vaikutusmahdollisuuksia ja keskinäistä yhteistoimintaa.
Hyvinvointivaliokunta käsittelee ideat.
Siellähän se on ideapankki ollut jo jonkin aikaa, ja aina välillä sinne esityksiä kolahtaa. Uusina kohtina tuohon luetteloon lisäsimme säästöideat ja 150 v -ehdotukset. Säästöjen osalta kaikki pieniltäkin tuntuvat ajatukset ovat tarpeen ja hyödyllisiä. Vaikkapa vain jossain turhan panttina palava lamppu, sekin kannattaa vinkata meille.
torstaina, tammikuuta 04, 2018
2018
Hyvää alkanutta vuotta! Tämä vuosi on Teuvalla erityinen, koska kunta täyttää 150 vuotta. Juhlavuosi tulee näkymään eri vaiheissa ja tilaisuuksissa vuoden mittaan. Juhlavuoden teemoja ovat taide, ruoka ja hyvinvointi.
Alkuvuodesta palvelut paranevat Äystön kylällä, kun uusi päiväkoti aloittaa toimintansa. Monilta muilta osin joudumme tarjoamaan niukkuutta, kun laitamme täytäntöön valtuuston joulukuussa hyväksymää talouden tasapainotusohjelmaa. Kouluverkkoratkaisun vaihtoehtoja suunnitellaan ja kustannuksia vertaillaan. Kriisikuntamenettely päättyy helmikuussa. Loppuraportissa otetaan kantaa, ovatko Teuvan kunnan suunnittelemat ja toteuttamat säästötoimet riittävät ja uskottavat.
Alkuvuodesta valmistellaan myös toimet ja sopimukset, joilla Teakin ja Suomen Yrittäjäopiston koulutustoiminnat yhdistetään.
Seudullisessa yhteistyössä keskitytään erityisesti alueen elinvoimaan ja viestintään. Maakuntauudistuksen valmistelu jatkuu Etelä-Pohjanmaalla tiiviinä, ja osallistumme siihen osaltamme aktiivisesti.

torstaina, joulukuuta 14, 2017
Joulukuun valtuusto...
...kokoontuu maanantai-iltana 18.12. Kokouksesta voi povata pitkää. Valtuustoa keskusteluttaa ainakin talouden tasapainottaminen, Teakin toimintojen järjestelyt sekä tuulivoiman suojaetäisyys. Merkittäviä ratkaisuja kaikki kolme. Oman aikansa vie myös Suomen Kuntaliiton valtuuskunnan vaali, joka toteutetaan suljettuna lippuäänestyksenä.
keskiviikkona, marraskuuta 29, 2017
Ta18
Vuoden 2018 talousarviossa toimintamenojen arvioidaan laskevan 2,4 %. Toimintatulot näyttäisivät laskevan 4,0 %. Verotulojen arvoidaan kasvavan veronkorotusten myötä 2,2 %. Valtionosuuksissa on laskua 3,4 %. Vuosikate näyttäisi riittävän poistoihin, ja talousarvioesitys onkin noin 100.000 euroa ylijäämäinen.
Investointisuunnitelma on karsittu mahdollisimman pieneksi. Vuosina 2018 - 2019 on kuitenkin tarkoitus toteuttaa Sipilän päiväkodin peruskorjaus ja laajennus, jolla tavoitellaan myös toimintamenojen säästöjä. Investointeja vuonna 2018 on esityksen mukaan yhteensä 1,1 miljoonan euron edestä. Velkaantuminen hidastuu, mutta taittuu vasta vuonna 2020.

Talouden tasapainotusesitys
Noin miljoonan euron säästöpaketti tulee joulukuun valtuuston käsittelyyn. Kokonaisuus on muotoutunut siten, että johtoryhmältä pyydettiin esityksiä erilaisista säästökohteista. Kunnanhallitus ja valtuustoryhmät ovat esityksiä käsitelleet ja valinneet toteutettavat toimet.
Ensinnäkin, mitä paketti ei sisällä huhuista huolimatta? Kouluja ei olla tällä esityksellä lakkauttamassa. Uimahallia ei suljeta. Kirjasto ei muutu omatoimiseksi. Henkilöstöä ei irtisanota eikä lomauteta.
Suurin säästökohde on kiinteistöt. Pyritään eroon neliöistä, jotka eivät toimintamme kannalta ole välttämättömiä. Tämä koostuu suurelta osin o toteutetuista toimista. Kuljetuksia tehostetaan. Avustuksia järjestöille vähennetään. Pirttilahjat, siivouspalvelusetelit ja henkilöstön hyvinvointisetelit poistuvat käytöstä. Kunnan vastuuta yksityisteiden hoidosta pienennetään. Päivähoidon palveluja keskitetään.
Hallitus käsittelee vielä pakettia joulukuun alussa ja tekee lopullisen esityksensä valtuustolle.

maanantaina, marraskuuta 27, 2017
Hei, me lausutaan taas!
Niinpä niin. Uusin sote-lakiesitys on taas lausunnoilla. Aika montahan näitä on jo ollutkin. Tämän tuoreimman esityksen ovat melkein kaikki arvonsa tuntevat asiantuntijat pyrkineet tyrmäämään.
Esitys sisältää monia hyviä elementtejä. Lopputulos on kuitenkin näin yleismiehen näkökulmasta monimutkainen, sekava ja vaikeasti hallittava. Ehkä se johtuu osaltaan siitä, että kun esitystä on eri vaiheissa jouduttu useampaan kertaan paikkailemaan, lopputulos ei enää muodosta ehyttä kokonaisuutta, ja alkuperäiset tavoitteet ovat himmenneet.
Toimeenpanon onnistumiseen sisältyy merkittäviä riskejä, joista merkittävimmät liittyvät siihen, että toimivia tietojärjestelmiä tuskin saadaan aikaiseksi vaaditussa ajassa. Jos järjestelmän hallinta karkaa käsistä toimeenpanon alussa vaillinaisten työkalujen vuoksi, asiaa on vaikea korjata myöhemmin.

torstaina, marraskuuta 23, 2017
Sähköinen päätöksentekomenettely
Uusi kuntalaki mahdollistaa ns. sähköisen päätöksentekomenettelyn toimielimissä. Yksinkertaisia, rutiininomaisia päätöksiä voi toimielin tehdä siten, että luottamustoimielimen jäsenet eivät kokoonnu samaan tilaan, vaan heille lähetetään sähköisesti päätösesitykset, ja he ilmoittavat hyväksyvätkö he ne. Jos yksikin jäsenistä on sitä mieltä, että asia vaatii nokikkain keskustelua, sen päättäminen siirtyy seuraavaan kokoukseen.
Osana päätöksentekomenettelymme uudistamista olemme keskustelleet tämän konstin kokeilusta. 3.12. kokoontuvalle kunnanhallitukselle esitän, että ensi vuoden alusta aloitetaan. Tavoitteena on ripeyttää asioiden etenemistä. Samalla kunnanhallitus voi varsinaisissa kokouksissaan paremmin keskittyä muutamaan tärkeimpään asiaan.

maanantaina, marraskuuta 20, 2017
Nuorten syrjäytymisestä
Helsingin Sanomat teki vertailun nuorten syrjäytymisestä. Vertailussa on mukana 176 kuntaa. Kriteereinä on käytetty seuraavia indikaattoreita: Koulutuksen ulkopuolelle jääneet 17 - 24 -vuotiaat, työttömien osuus 18 - 24 -vuotiaasta työvoimasta, depressiolääkkeistä korvausta saaneet 18 - 24 -vuotiaat, toimeentulotukea saaneet 18 - 24 -vuotiaat, rikoksista epäillyt 15 - 17 vuotiaat sekä rikoksista epäillyt 18 - 20 -vuotiaat.
Huolestuttavin tilanne oli Äänekoskella, Lieksassa, Kotkassa., Outokummussa, Raahessa, Mänttä-Vilppulassa, Heinolassa, Kiuruvedellä ja Orimattilassa. Parhaiten nuorisolla näytti menevän Kruunupyyssä, Ruskossa, Toholammilla, Karijoella, Kauniaisissa, Hailuodossa, Mustasaaressa ja Lappajärvellä. Yleisesti ottaen näyttäisi siltä, että nuorisolla menee paremmin lännessä ja etelässä kuin idässä ja pohjoisessa.
Teuva on vertailussa sijalla 152. Skaala on siis 1 - 176 siten, että mitä suurempi luku sen parempi tilanne kunnassa on. Närpiö yltää sijalle 134, Kristiinankaupunki sijalle 143, Kauhajoki sijalle 23.

Ilma vaihtukoon
Maakuntalehti Ilkka kirjoitteli viikonloppuna näyttävästi kuntien käytännöistä peukaloida ilmanvaihtokoneita. Eli säästösyistä monessa kunnassa edelleenkin kiinteistöjen ilmanvaihtokoneet hiljenevät yöksi ja viikonlopuksi.
Teuvalla ilmanvaihtokoneet ovat pyörineet ja pyörivät 24/7. Toki silloin kun tilat ovat tyhjinä, koneet vanhemmissa kiinteistöissä toimivat puoliteholla ja uudemmissa sitten tarkoitusta varten suunnitellulla ja mitoitetulla teholla. Meillä on sisäilmaongelmia ihan riittävästi. En ole tämänkään alan asiantuntija, mutta käsittääkseni ilmanvaihdon sulkeminen lisää sisäilmariskejä huomattavasti.

perjantaina, marraskuuta 17, 2017
Vuokratalot, osa 2
Valtuusto ei myöntänyt Teuvan Vuokratalot Oy:lle sen tarvitsemaa 200.000 lisäpääomaa. Sen sijaan valtuusto korosti toiminnan ja talouden kehittämissuunnitelman laatimista.
Alkuperäinen ajatus oli, että yhtiön talous vakautetaan omistajan sinne sijoittamalla lisärahalla. Sen jälkeen laaditaan keskipitkän tähtäimen suunnitelma jatkosta, jotta uutta lisärahoitustarvetta ei synny. Selvitys siis katsoo tämän hetken kassakriisiä pitemmälle.
Yhtiö selvinnee lähiviikot ilman omistajan lisärahoitusta, mutta ei ilman pankin luottolimiitin tuomia lisäkuluja.

keskiviikkona, marraskuuta 08, 2017
Efektiivinen veroaste
Nimellinen kunnan tuloveroprosentti ei kerro ihan koko totuutta. Verotuksessa verovelvollisille myönnettävät vähennykset mutkistavat asiaa. Ns. efektiivisellä veroasteella tarkoitetaan kuntien saamia todellisia verotuloja suhteessa ansiotuloihin, eli se on kuntalaisten keskimäärin maksama veroprosentti.
Valtakunnallisesti tarkastellen, vaikka kunnat ovat viime vuosina nostaneet veroprosenttejaan, on tämä efektiivinen veroaste pysytellyt vakaana. Vuonna 2016 valtakunnallinen efektiivinen veroprosentti oli 14,95.
Kun Eero Laesterä selvitteli Teuvan kunnan talouden kehitystä noin vuosikymmenen ajalta, paljastui mielenkiintoinen seikka. Vuosina 2007 - 2016 Teuvan kunnan veroprosenttia on nostettu 2,75 %-yksikköä eli 19,25:stä 22,00:een. Samana aikana efektiivinen veroprosentti on noussut vain 0,42 %-yksikköä. Efektiivinen veroaste vuonna 2016 oli Teuvalla 14,42 %.
Näin siis valtaosa veronkorotusten tuotosta on kunnan kannalta haihtunut ilmaan. Toisaalta ilman veronkorotuksia tuotot olisivat huomattavasti pienentyneet.

tiistaina, marraskuuta 07, 2017
Tuulivoiman suojavyöhyke, osa 2
Kunnanhallitus totesi omana kantanaan eilisessä kokouksessa, että tuulivoiman suojavyöhykkeen asettamiselle ei ole tarvetta, vaan terveys- ja ympäristövaikutukset voidaan huomioida maankäyttö- ja rakennuslain mukaisin menettelyin.
Koska kuntalaisaloitteen on allekirjoittanut merkittävä määrä kuntalaisia, ja koska suojavyöhykkeestä päättämisen voidaan perustellusti katsoa kuuluvan kunnanvaltuuston toimialaan, asia tulee vielä valtuuston käsittelyyn joulukuun kokoukseen.

maanantaina, marraskuuta 06, 2017
Teuvan Vuokratalot Oy
Kunnanhallitus käsittelee tänä iltana myös Teuvan Vuokratalot Oy:n avustusanomusta. Yhtiössä huoneistojen vuokrausaste on pudonnut noin 70 %:iin, vaikka merkittävästä määrästä asuntoja on jo aiemmin luovuttu. Rahoitustarve on yhtiön hallituksen mukaan 200.000 euroa.
Esitykseni kunnanhallitukselle on, että puuttuva raha annettaisiin oman pääoman ehtoisena. Tällöin sitä käsitellään sijoituksena, eikä se lisää painetta kunnan vuotuisen alijäämän kasvamiseen.
Edelleen esitän, että yhtiölle laaditaan keskipitkän aikavälin talouden ja toiminnan kehittämissuunnitelma.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)