tiistaina, elokuuta 29, 2006

Juhla yrittäjyydelle

Tiistaina 5.9. juhlitaan suomalaista yrittäjyyttä. Helsingin Kampissa järjestettävässä valtakunnallisessa juhlassa paljastetaan yrittäjäpatsas. Hankkeen takana on 40-jäseninen valtuuskunta, jossa ovat edustettuina keskeiset elinkeinoelämän ja yritystoiminnan edistämisen organisaatiot kauppa- ja teollisuusministeriöstä Elinkeinoelämän keskusliittoon ja Suomen Yrittäjiin.

Suomen Kuntaliitto ja Suomen Yrittäjät ovat yhdessä tarjonneet mahdollisuutta osallistua tähän tapahtumaan paikallisella tasolla. Seuraamme Suupohjan Seutuverkon kautta tilaisuutta Lukion auditoriossa.

Valtakunnallisen lähetyksen päättyessä aloitamme oman paikallisen osuutemme, jossa on kaksi teemaa. Esittelemme viittä vaille valmista, yhdessä yrittäjäjärjestön kanssa valmisteltua elinkeinopoliittista ohjelmaa. Siihen on koottu linjauksia työn ja hyvinvoinnin lisäämiseksi Teuvalla. Siinä on myös tarkoitus määritellä kunnan ja yrittäjien yhteistyön pelisäännöt. Olemme ideoineet sinne myös joitakin porkkanoita yritystoiminnan kehittämiseen. Niitä kaikkia ei varmaankaan voida toteuttaa, mutta nyt olisi hyvä aika ottaa kantaa siihen, mitkä niistä parhaiten edistäisivät juuri teuvalaisten yritysten eteenpäin menoa. Tästä toivomme keskustelua.

Toisena teemana on kauppiaiden yhteisen kampanjapäivän ideointi. Juha Tammisto kertoo aiheesta ja tunnustelee yrittäjien valmiutta lähteä yhteiseen markkinointitempaukseen mukaan.

Siis tiistaina 5.9. aloittelemme lukiolla kahvitarjoilulla klo 15.30. Suora lähetys Kampista alkaa klo 16. Toivon, että mahdollisimman moni yrittäjä, kunnallinen päättäjä ja yleensä yritystoiminnan edellytysten kehittämisestä kiinnostunut pääsee tilaisuuteen mukaan.

Ei kommentteja: