tiistaina, marraskuuta 06, 2007

Kuntaliitoskeskusteluja

Kun viime keväänä valmisteltiin vastauksia Paras-hankkeen mukaisiin kysymyksiin valtioneuvostolle siitä, miten palveluja jatkossa yhteistyössä tuotetaan, Suupohjan kuntien yhteisissä seminaareissa käsiteltiin myös kuntaliitosvaihtoehtoa. Laadittiinpa kevyt esiselvityskin aiheesta. Tuolloin kuitenkin todettiin, että poliittista tahtoa asian eteenpäin viemiseksi ei ole. Niinpä sitten päädyttiin valmistelemaan ensin kuuden kunnan, ja sittemmin neljän kunnan, yhteistä liikelaitoskuntayhtymää sosiaali- ja terveystoimeen.

Kuluneen syksyn mittaan keskustelu kuntaliitoksen mahdollisuudesta on herännyt. Isojoen valtuusto teki päätöksen kuntaliitosselvityksen laatimisesta Kauhajoen kanssa. Teuvalla asiasta on keskusteltu epävirallisesti eri yhteyksissä. Virallinen askel otettiin maanantai-iltana, kun Teuvan kunnanhallitus oli kutsunut Kauhajoen kaupunginhallituksen keskustelemaan asiasta.

Palaverin lopputulos oli se, että tässä vaiheessa ei varsinaista kuntaliitosselvitystä ryhdytä tekemään. Liikelaitoskuntayhtymän toimintaa sen sijaan aletaan valmistella ripeään tahtiin. Tavoitteenahan on, että kuntayhtymä aloittaisi toimintansa jo vuoden 2009 alussa. Kuntajohtajat saivat hallituksiltaan lisäksi tehtäväksi laatia lyhyen selonteon kuntaliitoksen eduista ja haitoista tammikuun 2008 loppuun mennessä. Sen pohjalta ensin hallitukset ja sitten valtuustot ottavat kantaa, ryhdytäänkö liitosta tosissaan selvittämään.

3 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Kuntaliitos tulee varmasti lähivuosina toteutumaan. Ja todennäköisesti Kauhajoen kanssa. En millään jaksa uskoa, että Närpiö haluaisi näin isoa suomenkielistä asukasmäärää itselleen. Eikä Närpiö ole koskaan aiemmin minkäänlaisessa yhteistyössä ollutkaan Teuvan kanssa. Itse lähellä Kauhajoen rajaa asuvana olen jo vuosikausia "vuotanut" ostosrahani Kauhajoelle ja asioinut vain välttämättömät lääkäriasiat Teuvalla. Tämä siksi että olen niin monesti pettynyt esim. ostoksilla, kun en ole löytänyt jotain etsimääni. Tosin on sanottava, että Teuvaltakin löytää vaatteita silloin kun ei mene jonkin määrätyn vaatekappaleen perässä.
Ja valtion palveluthan ovat jo vuosia sitten siirtyneet täältä Kauhajoelle. Siitä varmaan monen vastenmielisyys Kauhajokea kohtaan onkin syntynyt, kun on tullut tunne että iso naapuri vie kaiken. Se ei kuitenkaan välttämättä ole naapurin syy, vaan järjestelmän.
Toisaalta, kauhajokisten asenne teuvalaisia kohtaan on aina ollut alentuva; jo nuorena Kasinolla käydessä kauhajokiset puhuivat sääskistä teuvalaisina.
Kauhajoen asenne itsestään selvänä "pomona" ottaa joskus päähän. Jos ja kun liitymme yhteen, tasa-arvo eri alueiden välillä pitää säilyä.

Anonyymi kirjoitti...

Onpa kauhea asenne! Ensimmäisessä lauseessa todetaan kuin itsestäänselvyytenä "kuntaliitos tulee varmasti toteutumaan". EI IKINÄ !! Jos pieni Pertunmaan kunta haluaa pysyä erossa Heinolasta ja kokee selviävänsä itsenäisesti, niin miten me teuvalaiset emme muka pystyisi ja haluaisi. Kauhajokisina olisimme Teuvan takametsäläisiä, unohdettu vähemmistö, kuin Suomi aikoinaan suuren Venäjänmaan reunalla. Ei ikinä rakasta Teuvaa saa ajaa sellaiseen olotilaan. Pysykäämme itsenäisenä! Teuva Teuvana maailmankartalle! Kauhajoen osana Teuvaa ei kartalla enää olisikaan...
Koo

Anonyymi kirjoitti...

Kuntaliitos lämmittää hetken kuin housuihinsa pissaaminen talvipakkasella. Hetken päästä on kaksi kertaa kylmempi!!