tiistaina, joulukuuta 16, 2008

Vuodeosasto ja Henriikkakoti

Merkittävimmät panostukset Teuvan ensi vuoden budjettiesityksessä sisältyvät sosiaali- ja terveystoimen alueelle. Henriikkakotiin palkataan lisää kolme vakituista lähihoitajaa. Terveyskeskuksen vuodeosastolle puolestaan palkataan yksi sairaanhoitaja, kolme lähihoitajaa ja yksi sairaala-apulainen.

Molemmissa yksiköissä asiakkaita on ollut jo pitkään ylipaikoilla. Vuosittain on palkattu lisähenkilökuntaa määräaikaisin työsopimuksin. Käytännössä nämä yksiköt saavat nyt pari henkilötyövuotta lisää työvoimaa käyttöönsä, ja määräaikaisesti palkatut työntekijät vakinaistetaan. Samalla molempien yksiköiden asiakaspaikkamäärää nostetaan.

Menemme tässä tavallaan väärään suuntaan, kun lisäämme laitospaikkoja. Palvelujärjestelmäähän pitäisi kehittää avopalvelujen suuntaan. Useamman vuoden kokemus kuitenkin on, että tämän tason hoivalle on meillä tarvetta.

Ensi vuonna aloittava Mendis Oy:n yksikkö tarjoaa alueellamme uusia palvelukotipaikkoja. Ostamme tästä yksiköstä kymmenen paikkaa teuvalaisten vanhusten käyttöön. Jatkossa palvelukotipaikkoja tarvitaan ehdottomasti lisää. Niiden määrää kasvattamalla päästäneen sitten laitospaikkojen määrää vähentämään.

Ei kommentteja: