keskiviikkona, joulukuuta 01, 2010

Biokaasua

Kokeilen matkapuhelimella bloggaamista. Kirjoitan tätä Kauhajoella Logistiassa, meneillään on biokaasuseminaari. Jos tekstissä on normaalia enemmän painovirheitä, se saattaa osaltaan juontua nokialaisen näppäimistöstä;-)

Potentiaalia energiantuotantoon tuntuisi Suupohjassa olevan. Jopa niin paljon, että tavoitteena on, että "energiakauppataseemme" on vuonna 2010 positiivinen. Se tarkoittaa sitä, että tuottaisimme alueella enemmän energiaa uusiutuvilla energialähteillä, kuin mitä energiaa käytämme. Suunnitelmissa on sekä liikennepolttoaineen että sähkön tuotantoa.

Suurimmat mahdollisuudet energian tuotannossa alueella näyttäisi olevan olkien, metsän hakkuutähteiden, kantojen, ruokohelpin sekä lannan ja lietteen hyödyntämisessä.

Tuulienergian osalta Teuva on pisimmällä alueen kunnista. Paskoonharjun tuulivoimapuiston kaavoitus alkanee aivan alkuvuodesta.

Ilmastonmuutos aiheuttaa kaikelle toiminnalle isoja sopeutumispaineita. Toisaalta se myös avaa uusia mahdollisuuksia.

Ei kommentteja: