torstaina, syyskuuta 01, 2011

Kuntakapina?

Monet netin uutissivustot kertovat tänään kuntapäättäjien "kapinaliikkeestä". Tunnen tuon liikkeen, sillä olen kyseisen vetoomuksen allekirjoittanut. Mistään kapinasta ei ole kyse, vaan vakavasta vetoomuksesta, jolla pyritään päättäjien huomiota ohjaamaan oikeisiin asioihin.

Kuntakenttä tarvitsee rakenneuudistusta, sitä harva kiistää. Nyt kuitenkin uudistuksen lähtökohdaksi on otettu kuntakoko, vapaaehtoisella pakolla toteutettavat kuntaliitokset. Lähidemokratia, kuntalaki, valtionosuusjärjestelmä ja palvelujärjestelmä sopeutetaan sitten siihen. Aika takaperoinen lähestymiskulma.

Kuntien itsehallinnollinen asema asetetaan hyvin kyseenalaiseksi, kun valtio ryhtyy keskusjohtoisesti vetämään kuntarakenneuudistusta. Ensisijaisesti näen kunnan paikallisten ihmisten yhteisöksi, joka päättää itse omista asioistaan. Luonnollisesti tietyissä rajoissa ja hyvinvointipalvelut alueellaan turvaten.

Pari vuotta sitten Arkadianmäen arkkitehdit pakottivat kunnat ns. Paras-uudistukseen. Olemme täyttäneet silloiset velvoitteet. Samat päättäjät haluavat nyt purkaa ne rakenteet, jotka työllä ja vaivalla on saatu aikaiseksi. Toivoisin, että päättäjät istuisivat hetkeksi alas ja miettisivät, mitä he oikeastaan haluavat...

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos johtajalle, luin tämän jutun Ilkka-Lehdestä tänään. Näin sitä pitää tuoda oma näkemys esille, eikä kurkkia toisten selkäin takana. Kunnat hoitakaa hommanne, niin kuin tähänkin saakka itsenäisinä. Ainakin niin kauan kuin se suinkin on mahdollista, vielä kun päästäisiin PARAS -hankkeesta , sekä Seudullisesta Kultturiyhdistyksestä, näin saataisiin kaikesta päättää itsenäisesti. Matti