keskiviikkona, huhtikuuta 03, 2013

Viiatti uusiksi

Mitä pitää tehdä, jos käy ilmi, että on tullut tehtyä huono päätös? No, se pitää nöyrästi korjata.

Kunnanhallitus päätti taannoin toimenpidekiellosta Viiatin alueelle yleiskaavoituksen ajaksi. Päätös on aiheuttanut paljon keskustelua, ja ainakin osa alueen maanomistajista pitää ratkaisua perusteettomana. Hyvä tarkoitus oli varjella kaavan laadintaa ja antaa siihen työrauha. Nyt on käymässä kuitenkin aivan päinvastoin. Päätös aiheuttaa tyytymättömyyttä ja mahdollisesti tukun valituksia, jotka pitkittävät kaavan laadintaa. Vakuuttelut siitä, että luvat hakkuisiin myönnettäisiin nopeasti ja ilman turhaa byrokratiaa eivät ole vakuuttaneet. On myös käynyt ilmi, että Teuvan menettely asiassa on ollut poikkeuksellinen. Kun osayleiskaavoja on laadittu tavoitteena tuulivoiman rakentamisen mahdollistaminen, yleensä kunnat ovat määränneet vain rakennuskiellon alueelle.

Asia pääsi vähän politisoitumaankin, kun asiasta kunnanhallituksessa äänestettiin. Lienee syytä korostaa, että mikään poliittinen ryhmä ei sinänsä vaatinut toimenpidekieltoa alueelle. Myöskään Megatuuli Oy ei ole sitä vaatinut. Kyllä se oli meidän virkamiesten ajatus. Jos joku on mokannut, se olin minä esittelijänä.

Teuvalle on tärkeää, että voimme olla kehittämässä alueelle tuulivoimaa. Haluamme, että meillä on asian suhteen hyvä maine. Esitän 8.4. kokoontuvalle kunnanhallitukselle, että Viiatin alueen toimenpidekieltoa muutetaan siten, että se ei koske tavanomaista metsätaloutta. Pyydän anteeksi kaikilta maanomistajilta aiheuttamaamme mielipahaa.

Ei kommentteja: