tiistaina, joulukuuta 17, 2019

Jouluvaltuusto

Jouluun on monta askelta. Joulunavaukset. Hoosianna kirkossa. Pikkujoulut. Joululeipomiset. Kauneimmat joululaulut. Adventtikalenterit. Joululounaat. Joululahjojen hankinta. Joulukuusen valinta.  Joulukortit. Pihan jouluvalot. Kynttilät. Jouluaskartelut. Pelastusarmeijan joulupadat...

Ehkä tämä ei nyt ihan kuulu joukkoon, mutta minulle kunnanvaltuuston joulukuun kokous on myöskin yksi askel jouluun. Siellä päätetään seuraavan vuoden talousarviosta. Valtuustoryhmät käyttävät aika perusteelliset linjapuheenvuoronsa. Yhdessä syödään joulupuuro. Kokous päättää syksyn pitkän kokousten ketjun.

Eilen valtuusto keskusteli mm. ns. Terveystalo-hankkeen suunnittelukustannusten kuluksi kirjaamisesta.  Kymmenisen vuotta sitten, kun vanhassa neuvolarakennuksessa ilmeni sisäilmaongelmia, alettiin suunnitella uusia tiloja mm. neuvolalle ja hammashoitolalle. Suunnitelmia laadittiin ja pariin kertaan kilpailutettiin urakatkin, mutta aina vastaan tuli uusia mutkia. Lopulta hanke päätettiin jättää toteuttamatta, ja hammashoitolalle rakennettiin tilat terveyskeskuksen yhteyteen. Alkuvuodesta 2019 selvisi, että nuo suunnittelukustannukset oli kirjattu hammashoitolainvestoinnin kustannuksiksi. Tilintarkastaja on ollut sitä mieltä, että koska suunniteltua rakennusta ei koskaan toteutettu, tulisi suunnittelukustannukset kirjata kuluksi. Tämä lisäisi kunnan taseessa olevaa alijäämää. Valtuusto päätti äänin 16 - 10 pyytää asiasta lisäselvityksiä.

Talousarvio vuodelle 2020 hyväksyttiin muutoksitta. Tyytyväisiä oltiin talousarvion 1,1 miljoonan ylijäämään. Toisaalta tiedostettiin, että taloudessa on monia epävarmuustekijöitä, jotka voivat vuoden varrella tilannetta muuttaa. Erityisesti verotulojen arviointi on nyt vaikeaa, kun talous on murrosvaiheessa ja verotulojen tilitysjärjestelmässä on tapahtunut rytmin vaihdos.

Valtuusto hyväksyi myös osaltaan Suupohjan elinkeinotoimen kuntayhtymän purkamisen. Tilanne nähtiin seutuyhteistyön kannalta huonona, mutta tilanteessa nähtiin myös uusia mahdollisuuksia.

Ei kommentteja: