Vuoden 2018 talousarviossa toimintamenojen arvioidaan laskevan 2,4 %. Toimintatulot näyttäisivät laskevan 4,0 %. Verotulojen arvoidaan kasvavan veronkorotusten myötä 2,2 %. Valtionosuuksissa on laskua 3,4 %. Vuosikate näyttäisi riittävän poistoihin, ja talousarvioesitys onkin noin 100.000 euroa ylijäämäinen.
Investointisuunnitelma on karsittu mahdollisimman pieneksi. Vuosina 2018 - 2019 on kuitenkin tarkoitus toteuttaa Sipilän päiväkodin peruskorjaus ja laajennus, jolla tavoitellaan myös toimintamenojen säästöjä. Investointeja vuonna 2018 on esityksen mukaan yhteensä 1,1 miljoonan euron edestä. Velkaantuminen hidastuu, mutta taittuu vasta vuonna 2020.
keskiviikkona, marraskuuta 29, 2017
Talouden tasapainotusesitys
Noin miljoonan euron säästöpaketti tulee joulukuun valtuuston käsittelyyn. Kokonaisuus on muotoutunut siten, että johtoryhmältä pyydettiin esityksiä erilaisista säästökohteista. Kunnanhallitus ja valtuustoryhmät ovat esityksiä käsitelleet ja valinneet toteutettavat toimet.
Ensinnäkin, mitä paketti ei sisällä huhuista huolimatta? Kouluja ei olla tällä esityksellä lakkauttamassa. Uimahallia ei suljeta. Kirjasto ei muutu omatoimiseksi. Henkilöstöä ei irtisanota eikä lomauteta.
Suurin säästökohde on kiinteistöt. Pyritään eroon neliöistä, jotka eivät toimintamme kannalta ole välttämättömiä. Tämä koostuu suurelta osin o toteutetuista toimista. Kuljetuksia tehostetaan. Avustuksia järjestöille vähennetään. Pirttilahjat, siivouspalvelusetelit ja henkilöstön hyvinvointisetelit poistuvat käytöstä. Kunnan vastuuta yksityisteiden hoidosta pienennetään. Päivähoidon palveluja keskitetään.
Hallitus käsittelee vielä pakettia joulukuun alussa ja tekee lopullisen esityksensä valtuustolle.

maanantaina, marraskuuta 27, 2017
Hei, me lausutaan taas!
Niinpä niin. Uusin sote-lakiesitys on taas lausunnoilla. Aika montahan näitä on jo ollutkin. Tämän tuoreimman esityksen ovat melkein kaikki arvonsa tuntevat asiantuntijat pyrkineet tyrmäämään.
Esitys sisältää monia hyviä elementtejä. Lopputulos on kuitenkin näin yleismiehen näkökulmasta monimutkainen, sekava ja vaikeasti hallittava. Ehkä se johtuu osaltaan siitä, että kun esitystä on eri vaiheissa jouduttu useampaan kertaan paikkailemaan, lopputulos ei enää muodosta ehyttä kokonaisuutta, ja alkuperäiset tavoitteet ovat himmenneet.
Toimeenpanon onnistumiseen sisältyy merkittäviä riskejä, joista merkittävimmät liittyvät siihen, että toimivia tietojärjestelmiä tuskin saadaan aikaiseksi vaaditussa ajassa. Jos järjestelmän hallinta karkaa käsistä toimeenpanon alussa vaillinaisten työkalujen vuoksi, asiaa on vaikea korjata myöhemmin.

torstaina, marraskuuta 23, 2017
Sähköinen päätöksentekomenettely
Uusi kuntalaki mahdollistaa ns. sähköisen päätöksentekomenettelyn toimielimissä. Yksinkertaisia, rutiininomaisia päätöksiä voi toimielin tehdä siten, että luottamustoimielimen jäsenet eivät kokoonnu samaan tilaan, vaan heille lähetetään sähköisesti päätösesitykset, ja he ilmoittavat hyväksyvätkö he ne. Jos yksikin jäsenistä on sitä mieltä, että asia vaatii nokikkain keskustelua, sen päättäminen siirtyy seuraavaan kokoukseen.
Osana päätöksentekomenettelymme uudistamista olemme keskustelleet tämän konstin kokeilusta. 3.12. kokoontuvalle kunnanhallitukselle esitän, että ensi vuoden alusta aloitetaan. Tavoitteena on ripeyttää asioiden etenemistä. Samalla kunnanhallitus voi varsinaisissa kokouksissaan paremmin keskittyä muutamaan tärkeimpään asiaan.

maanantaina, marraskuuta 20, 2017
Nuorten syrjäytymisestä
Helsingin Sanomat teki vertailun nuorten syrjäytymisestä. Vertailussa on mukana 176 kuntaa. Kriteereinä on käytetty seuraavia indikaattoreita: Koulutuksen ulkopuolelle jääneet 17 - 24 -vuotiaat, työttömien osuus 18 - 24 -vuotiaasta työvoimasta, depressiolääkkeistä korvausta saaneet 18 - 24 -vuotiaat, toimeentulotukea saaneet 18 - 24 -vuotiaat, rikoksista epäillyt 15 - 17 vuotiaat sekä rikoksista epäillyt 18 - 20 -vuotiaat.
Huolestuttavin tilanne oli Äänekoskella, Lieksassa, Kotkassa., Outokummussa, Raahessa, Mänttä-Vilppulassa, Heinolassa, Kiuruvedellä ja Orimattilassa. Parhaiten nuorisolla näytti menevän Kruunupyyssä, Ruskossa, Toholammilla, Karijoella, Kauniaisissa, Hailuodossa, Mustasaaressa ja Lappajärvellä. Yleisesti ottaen näyttäisi siltä, että nuorisolla menee paremmin lännessä ja etelässä kuin idässä ja pohjoisessa.
Teuva on vertailussa sijalla 152. Skaala on siis 1 - 176 siten, että mitä suurempi luku sen parempi tilanne kunnassa on. Närpiö yltää sijalle 134, Kristiinankaupunki sijalle 143, Kauhajoki sijalle 23.

Ilma vaihtukoon
Maakuntalehti Ilkka kirjoitteli viikonloppuna näyttävästi kuntien käytännöistä peukaloida ilmanvaihtokoneita. Eli säästösyistä monessa kunnassa edelleenkin kiinteistöjen ilmanvaihtokoneet hiljenevät yöksi ja viikonlopuksi.
Teuvalla ilmanvaihtokoneet ovat pyörineet ja pyörivät 24/7. Toki silloin kun tilat ovat tyhjinä, koneet vanhemmissa kiinteistöissä toimivat puoliteholla ja uudemmissa sitten tarkoitusta varten suunnitellulla ja mitoitetulla teholla. Meillä on sisäilmaongelmia ihan riittävästi. En ole tämänkään alan asiantuntija, mutta käsittääkseni ilmanvaihdon sulkeminen lisää sisäilmariskejä huomattavasti.

perjantaina, marraskuuta 17, 2017
Vuokratalot, osa 2
Valtuusto ei myöntänyt Teuvan Vuokratalot Oy:lle sen tarvitsemaa 200.000 lisäpääomaa. Sen sijaan valtuusto korosti toiminnan ja talouden kehittämissuunnitelman laatimista.
Alkuperäinen ajatus oli, että yhtiön talous vakautetaan omistajan sinne sijoittamalla lisärahalla. Sen jälkeen laaditaan keskipitkän tähtäimen suunnitelma jatkosta, jotta uutta lisärahoitustarvetta ei synny. Selvitys siis katsoo tämän hetken kassakriisiä pitemmälle.
Yhtiö selvinnee lähiviikot ilman omistajan lisärahoitusta, mutta ei ilman pankin luottolimiitin tuomia lisäkuluja.

keskiviikkona, marraskuuta 08, 2017
Efektiivinen veroaste
Nimellinen kunnan tuloveroprosentti ei kerro ihan koko totuutta. Verotuksessa verovelvollisille myönnettävät vähennykset mutkistavat asiaa. Ns. efektiivisellä veroasteella tarkoitetaan kuntien saamia todellisia verotuloja suhteessa ansiotuloihin, eli se on kuntalaisten keskimäärin maksama veroprosentti.
Valtakunnallisesti tarkastellen, vaikka kunnat ovat viime vuosina nostaneet veroprosenttejaan, on tämä efektiivinen veroaste pysytellyt vakaana. Vuonna 2016 valtakunnallinen efektiivinen veroprosentti oli 14,95.
Kun Eero Laesterä selvitteli Teuvan kunnan talouden kehitystä noin vuosikymmenen ajalta, paljastui mielenkiintoinen seikka. Vuosina 2007 - 2016 Teuvan kunnan veroprosenttia on nostettu 2,75 %-yksikköä eli 19,25:stä 22,00:een. Samana aikana efektiivinen veroprosentti on noussut vain 0,42 %-yksikköä. Efektiivinen veroaste vuonna 2016 oli Teuvalla 14,42 %.
Näin siis valtaosa veronkorotusten tuotosta on kunnan kannalta haihtunut ilmaan. Toisaalta ilman veronkorotuksia tuotot olisivat huomattavasti pienentyneet.

tiistaina, marraskuuta 07, 2017
Tuulivoiman suojavyöhyke, osa 2
Kunnanhallitus totesi omana kantanaan eilisessä kokouksessa, että tuulivoiman suojavyöhykkeen asettamiselle ei ole tarvetta, vaan terveys- ja ympäristövaikutukset voidaan huomioida maankäyttö- ja rakennuslain mukaisin menettelyin.
Koska kuntalaisaloitteen on allekirjoittanut merkittävä määrä kuntalaisia, ja koska suojavyöhykkeestä päättämisen voidaan perustellusti katsoa kuuluvan kunnanvaltuuston toimialaan, asia tulee vielä valtuuston käsittelyyn joulukuun kokoukseen.

maanantaina, marraskuuta 06, 2017
Teuvan Vuokratalot Oy
Kunnanhallitus käsittelee tänä iltana myös Teuvan Vuokratalot Oy:n avustusanomusta. Yhtiössä huoneistojen vuokrausaste on pudonnut noin 70 %:iin, vaikka merkittävästä määrästä asuntoja on jo aiemmin luovuttu. Rahoitustarve on yhtiön hallituksen mukaan 200.000 euroa.
Esitykseni kunnanhallitukselle on, että puuttuva raha annettaisiin oman pääoman ehtoisena. Tällöin sitä käsitellään sijoituksena, eikä se lisää painetta kunnan vuotuisen alijäämän kasvamiseen.
Edelleen esitän, että yhtiölle laaditaan keskipitkän aikavälin talouden ja toiminnan kehittämissuunnitelma.

perjantaina, marraskuuta 03, 2017
Ei pakolaisia tässä vaiheessa
Viime maanantaina kunnanhallitus päätti, että tässä vaiheessa Teuvan kunta ei ota vastaan pakolaisia. Asia tuli aikanaan esille Risto Eteläpään tekemän kuntalaisaloitteen kautta. Asiaa valmisteltiin pitkään ja huolella. Kävimme mm. tutustumassa Punkalaitumen ja Vöyrin hyviin kokemuksiin. Saimme sen käsityksen, että pidemmällä aikavälillä asia olisi mitä kannatettavin. Kun kuitenkin kriisikunnaksi ajautuminen pakottaa korottamaan veroja ja etsimään isoja ja pieniä säästökohteita käyttömenoista, ei ajankohta nyt ole meidän kannaltamme sopiva.
torstaina, marraskuuta 02, 2017
Veroprosentit
Ensi maanantaina kunnanhallitus tekee esityksensä valtuustolle ensi vuoden veroprosenteista. Valtuusto päättää prosenteista kokouksessaan 13.11.
Osana talouskuuria esitän veroprosentteihin korotuksia.
Yleisen kiinteistöveroprosentin lain mukainen vaihteluväli tulee olemaan 0,93 - 2,00 %. Tänä vuonna Teuvan veroprosentti on ollut tasan 1,00 %. Ensi vuodelle ehdotetaan 0,05 %-yksikön korotusta (1,05 %).
Vakituisten asuinrakennusten veroprosentin vaihteluväli on 0,41 - 0,90 %. Tänä vuonna Teuvalla 0,55 %. Ensi vuonna esitykseni mukaan 0,60 %.
Ja sitten se tärkein eli kunnan tuloveroprosentti. Tänä vuonna Teuvalla 22,00 %. Ensi vuodelle ehdotan 0,5 %-yksikön korotusta eli 22,50 %. Tänä vuonna Suomen kunnista korkeimmat veroprosentit (22,50) ovat olleet Savonlinnassa ja Jämijärvellä.
Tuottoa näillä veronkorotuksilla pitäisi syntyä 380.000 euroa vuodessa.

tiistaina, lokakuuta 31, 2017
Tuulivoiman suojavyöhyke
Peräti 184 kuntalaista on allekirjoittanut kuntalaisaloitteen, jolla vaaditaan valtuustoa asettamaan tuulivoimalle 2 kilometrin suojaetäisyys niin vakituisiin asuntoihin kuin vapaa-ajanasuntoihinkin.
Näin suuren kuntalaisjoukon kannanottoon tulee suhtautua vakavasti. Ymmärrän sitä huolta, joka tuulivoima-alueiden terveys- ja ympäristövaikutuksiin liittyy. Näen kuitenkin, että valtuuston päättämä aloitteen tarkoittama suojavyöhyke olisi lakiin perustumaton ja näin ollen myös lain vastainen. Kunnalla on maankäyttö- ja rakennuslaissa säädetyt mahdollisuudet ohjata kaavoitusta ja rakentamista. Kunta voi lain nojalla päättää, minne se laatii kaavoja, ja millaista maankäyttöä kaavoissa sallitaan. Tuulivoima-alueiden kaavoitukseen, suunnitteluun ja rakentamiseen on sen lisäksi kansalliset ohjeet ja määräykset, mm. raja-arvot voimaloiden melulle.
Ehdotan 6.11. kokoontuvalle kunnanhallitukselle, että erityistä suojavyöhykettä ei määritellä, vaan kunta käyttää maankäyttö- ja rakennuslain sille suomia keinoja terveys- ja ympäristöhaittojen ehkäisemisessä.

tiistaina, lokakuuta 24, 2017
Arviointiryhmä Teuvalla
Kriisikuntamenettelyn arviointiryhmä pitää seuraavan kokouksensa Teuvalla torstaina 26.10. Vieraamme valtiovarainministeriöstä tutustuvat kuntaan nyt paikan päällä. Arviointiryhmällä on kokouksensa lisäksi yhteinen tilaisuus valtuuston kanssa, jossa käydään läpi niin prosessia kuin käytännön säästösuunnitelmia. Tiedotusvälineiden edustajia arviointiryhmä tapaa myös.
maanantaina, lokakuuta 09, 2017
Soten valinnanvapaudesta...
... on Helsingin kirkolla valmistunut uusi esitys. Näyttäisi siltä, että edelliseen lakiesitykseen on tehty vain ja ainoastaan perustuslakivaliokunnan edellyttämät täsmennykset. Sote-keskusten palveluvalikko hieman supistuu. Maakunnan ei tarvitse yhtiöittää valinnanvapauden piirissä olevia palveluja, vaan ne voi tuottaa maakunnan liikelaitos. Kirjanpito ja päätöksenteko siis eriytetään. Muutokset lienevät sitä kokoa, että tehty valmistelu maakunnissa pystytään hyvin hyödyntämään. Toivottavasti perustuslaki ei enää muodosta estettä uudistuksen etenemiselle.
tiistaina, syyskuuta 19, 2017
150 v
Ensi vuonna Teuvan kunta tulee kunnioitettavaan 150 vuoden ikään. Kunnanhallitus nimesi juhlavuoden tapahtumia valmistelemaan toimikunnan, johon kuuluvat Paula Kaleva, Juha-Matti Kiviluoma, Annukka Käkelä, Pauliina Niemi ja Anne Niemelä. Puheenjohtajana toimii Paula Kaleva. Näihin ihmisiin voit ottaa yhteyttä, jos Sinulla on ideoita asiasta. Toki myös tähän blogiin voi kommentoida.
Minä toivon, että tapahtumia järjestettäisiin yhdessä eri yhteisöjen ja toimijoiden kanssa. Jotakin yhteisöllistä yhdessä tekemistä, jotakin uutta, kulttuuria ristiin rastiin. Musiikkia, kirjallisuutta, kuvataidetta, paikallista lähiruokaa...

maanantaina, syyskuuta 18, 2017
Aurinkoenergiaa
Tänään kunnanhallitus käsittelee mm. aurinkosähköjärjestelmän hankintaa Yhtenäiskoululle. Ehdotus on, että paikalliselta JTJ-Solar Oy:ltä hankitaan 30.000 euron arvoinen järjestelmä. Tavoitteena säästää sähkökuluissa ja omalta pieneltä osaltamme suosia uusiutuvaa energiaa. Yhdyskuntarakennevaliokunta suhtautui asiaan myönteisesti ja suositti kohteeksi Yhtenäiskoulua. Koulukeskuksessa sähköä tarvitaan myös kesähelteillä mm. ilmanvaihtokoneiden pyörittämiseen. Talotekniikan on toimittava vuoden ympäri.
keskiviikkona, syyskuuta 13, 2017
Talousarvioraami vuodelle 2018
On taas se aika vuodesta. Viimeistään nyt on kunnissa ryhdyttävä tosissaan seuraavan vuoden talousarvion laadintaan. Monet aloittavat meitä aiemmin. Pienessä kunnassa olemme kuitenkin huomanneet, että prosessista saa tehokkaamman, kun laadinnan alkaa siinä vaiheessa, kun tulevasta vuodesta jo ihan oikeasti tietää jotakin. Jos aloittaa kovin aikaisin, joutuu käytännössä tekemään työn useampaan kertaan.
Hallintojohtajan valmistelema budjettiraami vuodelle 2018 on kunnanhallituksen käsittelyssä maanantaina 18.9. Raamin sisään on leivottu menojen vähennyksiä 900.000 euroa. Tavoite on kova, kun tässä vaiheessa ei vielä ole yhteisymmärrystä siitä, mistä nuo leikkaukset löytyvät. Verotuloennuste puolestaan perustuu kunnallisveron korotukseen puolella prosenttiyksiköllä. Valtionosuudet näyttäisivät pienenevän 800.000. Näillä luvuilla pitäisi päästä parisataatuhatta plussalle.

keskiviikkona, elokuuta 23, 2017
Valtuustosopimus
Uuden valtuustokauden myötä syksyn ohjelmaan kuuluu kuntastrategian päivitys. Kriisikuntamenettelyn yhteydessä laadimme puolestaan säästöohjelman, jolla taloutta tasapainotetaan. Nämä suunnitelmat on luonnollisesti syytä laatia tiiviissä vuorovaikutuksessa keskenään. Strategiamme ytimen tulee olla, miten tästä (taloudellisesta tilanteesta) selviämme.
Olemme luonnostelleet mallia, jossa strategian perustuksena olisi valtuustosopimus. Valtuustoryhmät yhdessä valitsisivat n. 3 - 6 asiaa, joita tällä valtuustokaudella pidetään tärkeimpinä toteuttaa. Pohjaa pohdinnalle saamme vanhan valtuuston keväällä pitämästä työpajasta. Tarkoituksenamme on, että 25.9. valtuusto kokoontuisi seminaariin näitä valintoja luotsaamaan.

maanantaina, elokuuta 07, 2017
Kriisikuntamenettely
Valtiovarainministeriö on todennut Teuvan kunnan Kuntalain uusien säännösten mukaisesti ns. kriisikunnaksi. Teuvan kunnan talouden tunnusluvut alittavat valtioneuvoston asettamat raja-arvot vuosien 2015 ja 2016 tilinpäätöksissä.
Tämä tarkoittaa taloudellisen selvitysmenettelyn aloittamista. Selvitystä varten asetetaan arviointiryhmä, jonka jäsenistä yhden nimeää valtiovarainministeriö ja yhden kunta. Lisäksi valtiovarainministeriö nimeää kuntaa kuultuaan arviointiryhmän puheenjohtajaksi riippumattoman henkilön.
Valtiovarainministeriö ehdottaa arviointiryhmän puheenjohtajaksi Nurmijärven kunnanjohtaja Kimmo Behmiä. Valtiovarainministeriön edustaja olisi neuvotteleva virkamies Vesa Lappalainen. Teuvan kunnanhallitus nimeää edustajansa ensi maanantaina 14.8.
Tarkoitus on, että selvitys laaditaan 16.2.2018 mennessä. Selvityksessä tutkitaan kunnan edellytykset turvata asukkailleen lainsäädännön edellyttämät palvelut

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)