torstaina, toukokuuta 04, 2006

Tiukaksi meni!

Niin kuin lehdet ovat kertoneet, tänään oli se ilta, jolloin kouluverkkotyöryhmän oli tarkoitus sorvata lopullista kannanottoaan. Asia on ollut hyvin vaikea - näin on yleensäkin, kun koulujen vähentämisestä joudutaan keskustelemaan. Asia on tärkeä, joten on ollut oikein, että työryhmä on perehtynyt asiaan kaikessa rauhassa.

Yksimielistä ratkaisua ei löytynyt, vaan asiasta jouduttiin äänestämään. Äänestyksessäkin äänet menivät tasan 6 - 6 puheenjohtajan äänen ratkaistessa. Esittelijänä toimineen sivistystoimenjohtajan esitys voitti. Esityksen sisältöhän oli se, että Horon koulu lakkaisi jo 1.8.2006 lukien. 1.8.2007 lakkaisivat puolestaan Kauppilan, Riipin ja Norin koulut.

Vastaehdotus oli sellainen, että 1.8.2007 olisi lakkautettu kaikki muut ala-asteen koulut paitsi Syreeni.

Asiasta järjestetään tiedotus- ja keskustelutilaisuus tiistaina 13.6.2006. Tämän kuulemistilaisuuden jälkeen kunnanhallitus ottaa kantaa asiaan, ja mahdollisesti tekee esityksensä valtuustolle.

24 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä oli raskasta luettavaa tuo päätös, joka jää ikuisesti historiaan koulutoimenjohtajan päätöksenä.
Perustelut lopetettavien koulujen kohdalla ovat olleet koko ajan puutteellisia ja laskelmat vaikeasti luettavia.
Komsin koulun säilymisen perustelut TEAKin opiskelijoiden lasten kouluna on kyllä niin kaukaa haettua, että nyt on jo selityksetkin loppumassa.
Samaan aikaan kunta on ostamassa tonttimaata jostakin sivukylältä tuleville asukkaille ja lakkauttamassa kyläkouluja jo siellä asuvilta. Onko tämä kylien tasapuolista kohtelua ?

Anonyymi kirjoitti...

Teuvan sivukoulujen lakkautamispäätöksistä vastaavien laskutaito on luokkaa:
1+1 = 4 MOT

PS:Onneksi on valitusoikeus lääninhallitukseen olemassa....

Anonyymi kirjoitti...

Luitteko jutun Horosta Pohjalaisessa

Anonyymi kirjoitti...

Joopa joo. Kyllä kylät koulunsa ansaitsevat.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä sivukylääläiset nyt munasivat itsensä oikein kunnolla. Jos oma koulu loppuu niin ei näköjään haluta muidenkaan kylien koulujen säilyvän. Sitähän se toinen ehdotus tarkoitti. Se on sillä lailla että Teuvalla kylien välinen kateus voittaa kiimankin. Olisihan se nyt hyvä, että Äystö ja edes Perälä säilyisivät, mutta ei kun ei. Nyt sitten joku kylä on liittymässä Närpiöön. Voi mitä typeryyttä! Närpiössä menee kielisuhteet perseellen ja se muuttuu kaksikieliseksi kunnaksi. Ei ne teitä ota ja tuksin kovin moni horolainen sinne tosissaan haluaakaan. Jäitä hattuun ny.

Anonyymi kirjoitti...

Edellinen vastaaja ei taida itse asua sivukylässä. Kyläkoulut on tärkeä osa kylän toimintaa ja tulevaisuutta. En yhtään ihmettele vaikka Horossa tällainen päätös tehdään koulun säilyttämiseksi.

Ajattele asiaa niin jos Teuvan kirkonkylän koulu lakkautettaisiin ja oppilaita alettaisiin kuskata esim. Kauhajoelle. Olisiko tällä vaikutusta Teuvan tulevaisuudelle? Muuttaisivatko perheet sellaiseen kuntaan missä ei ole koulua?

En yhtään ihmettelisi kun olen kunnan päättäjien laskutaitoja seurannut, että heidän laskelmissaan kunta vielä tekisi säästöjä siitä, että Horon muutama yritys ja asukkaat liittyisivät Närpiöön.

Anonyymi kirjoitti...

Joo mutta kouluverkkotyöryhmäsä horolaisetkin halusivat lopettaa Perälän koulunkin joka ei saa täs jaos mistään uusia oppilaita. Mitä se muuta on ku kateutta. Kun oma sauna palaa pitää polttaa naapurin saunakin.

Anonyymi kirjoitti...

Eikö politikkojen tehtävänä ole poistaa kurjuutta eikä jakaa sitä tasaisesti kaikille.
Mitäpä jos, lakkautettaisiin yksi koulu per vuosi. Pienimmästä aloittaen ja lopetettaisiin sitten kun koulumäärä katsottaisiin sopivaksi. Aikaa tähän menisi neljä-viisi vuotta. Kaikkia kohdeltaisiin tasapuolisesti suhteessa koulun kokoon.
Nimim. oka

Anonyymi kirjoitti...

Alunperin olisi pitänyt kaikkien sivukoulujen puhaltaa yhteen hiileen eli ei lopeteta yhtäkään koulua ! Mutta sitten meni pupu pöksyyn ja joidenkin kylien koulujen johtokunnat ehdottivat kahden opettajan koulujen lopettamista......
Kyllä asia on niin,jotta joka kylä tuottaa sen verran verotuloja,että koulu pitäisi pysyä kylässä !
Tahtoo vain olla rahojen jaossa kirkonkylä keskeisyys liian suuressa painoarvossa !
Jos keskitytään vain olennaiseen eli lapsiin / lastenlapsiin ja vanhusten hoitoon niin varmasti raha piisaa ja jää muuhunkin välttämättömiin kuluihin. Tänäkin vuonna on jo satsattu rahaa sellaisiin asioihin, jotka eivät ole tarpeellisia kuin pienelle osalle Teuvan asukkaista. KUNTALAISSA ON PYKÄLÄ, JONKA MUKAAN KUNTALAISIA TULISI KOHDELLA TASAPUOLISESTI JA JOS TÄSTÄ POIKETAAN PERUSTELUT TULEE OLLA HYVÄT !

Anonyymi kirjoitti...

Mitäköhän hyvää siitä seuraisi, kun kaikki lapset kuljetettaisiin kirkolle Syreenin kouluun? Uskoisin, että lisää levottomia lapsia ja oppimisvaikeuksia. Pienemmissä yksiköissä on helpompi pitää porukasta "huoli".

Ne jotka suunnittelevat muuttoa kaupungeista maalle eli ne kaikkien kuntien toivomat, koulutetut lapsiperheelliset paluumuuttajat, tahtovat lapsensa lähes poikkeuksetta pieniin kyläkouluihin. Pienemmissä kouluissa on yhteisöllisyyttä, jota isommissa ei välttämättä ole. Etenkin alaluokilla pienet ryhmät ja lähellä oleva koulu on lapselle parasta.

Kuinkahan paljon tulee säästöjä, jos tulee poismuuttoa eikä kaupunkilaisia saada yhtään takaisin? Kyläkoulut ovat vetovoimaa!!

Anonyymi kirjoitti...

Mitäköhän hyvää siitä seuraisi, kun kaikki lapset kuljetettaisiin kirkolle Syreenin kouluun? Uskoisin, että lisää levottomia lapsia ja oppimisvaikeuksia. Pienemmissä yksiköissä on helpompi pitää porukasta "huoli".

Ne jotka suunnittelevat muuttoa kaupungeista maalle eli ne kaikkien kuntien toivomat, koulutetut lapsiperheelliset paluumuuttajat, tahtovat lapsensa lähes poikkeuksetta pieniin kyläkouluihin. Pienemmissä kouluissa on yhteisöllisyyttä, jota isommissa ei välttämättä ole. Etenkin alaluokilla pienet ryhmät ja lähellä oleva koulu on lapselle parasta.

Kuinkahan paljon tulee säästöjä, jos tulee poismuuttoa eikä kaupunkilaisia saada yhtään takaisin? Kyläkoulut ovat vetovoimaa!!

Anonyymi kirjoitti...

Kirkonkylän kansakoulu luokissa oli 60 ja 70 luvulla enemmän oppilaita kun koko Teuvan kunnassa nyt ja niistä 40 oppilaan luokista on tuli kovia miehiä ja naisia tähän maahan niin että se siitä suuren koulun pahuudesta. Syreenikin on pieni koulu vaikka sinne tuotais kaikki Teuvan lapset. Ei saa peljätellä että lapset tulee hulluikisi jos ne tuodaan kirkolle.

Anonyymi kirjoitti...

Mitään ei voi verrata enää 60 ja 70 lukuun,mikään ei ole kuin ennen...

Anonyymi kirjoitti...

Kouluasiat kuumentavat aina tunteita. Mutta jos kylmästi ajatellaan, niin lasten vähentyessä ei ole vaihtoehtoja. Itse olen käynyt pienen, 1987 lakkautetun koulun ja muistan kuinka koko kuudennnen luokan kaipasin jo kirkolle, jotta saisin uusia kavereita. Opetus oli toki hyvää, vaikka aikuisena olenkin ihmetellyt, kuinka yläluokan opettaja pystyi opettamaan neljää vuosiluokkaa samaan aikaan. Pieni koulu ei automaattisesti ole paras eikä iso koulu automaattisesti huonoin.

Tälle ajalle vain emme voi mitään, kun väki vähenee ja vanhenee, niin kouluja on pakko lakkauttaa. Toisinpäin tilanne oli sotien jälkeen, kun lapsia oli paljon.

Toivottavaa on, että eri kylien ihmiset pysyvät puheväleissä eikä skismoja kylien välillä tulisi.

Anonyymi kirjoitti...

"Muutamia" asioita joita valtuutettuna joudun miettimään tehdessämme päätöksiä siitä mihin rahaa käytetään. Rahat eivät riitä kaikkeen, kun väkiluku vähenee, verotulot eivät kasva, mutta menot kasvavat.
1. Saanko tarpeeksi tietoa eri vaihtoehdoista?
2. Voiko verotusta kiristää vai korotetaanko taksoja ja maksuja? (Terveyskeskusmaksu, vesi- ja jätevesimaksu, vuokrat, uimahallimaksut, jne) Teuvalla verot, maksut ja taksat ovat jo nyt seudun korkeimmasta päästä. Kiihdyttäisivätkö korotukset asukasluvun vähentymistä?
3. Luovutaanko yksityisteiden kunnossapidosta? Saammeko silloin vastinetta maksamillemme korkeille kiinteistöveroille?
4. Säästetäänkö sosiaali ja terveysmenoissa? Ongelma on vain siinä että miten säästetään kun ikärakenne muuttuu koko ajan vanhemmaksi ja kulut paremminkin nousevat. Huononnetaanko terveyspalveluja vai nostetaanko hintoja vai mitä tehdään?
5. Pyritäänkö liittymään toiseen kuntaan, takaako se sivukoulujen säilymisen?
6. Lopetetaanko kouluja? Kaikki lapset saavat joka tapauksessa koulutuksen, mutta onko opetuksen taso samanlaista kaikissa kouluissa? Jos opetus on parempaa joko pienemmässä tai suuremmassa koulussa, kohdellaanko kuntalaisia tässä kohtaa tasa-arvoisesti?
7. Minkälainen vastuu minulla on valtuutettuna? Pitääkö toimia siten, että seuraavissa vaaleissa saa paljon ääniä, vai siten, että kunnan talous pysyy kunnossa? Vai siten että kuntalaisia kohdellaan mahdollisimman tasapuolisesti?
8. Mitä on tasapuolinen kohtelu? Onko se sitä, että Luovankyläänkin rakennetaan koulu? Vai onko se sitä, että kaikille sairaille taataan hoito? Vai sitä että vanhuksille riittää palvelukoteja ja vanhainkotipaikkoja?
9. Kenen laskelmiin minun pitää luottaa?
10. Pitäisikö kouluverkkoasiassa tehdä ratkaisu, jolla säästetään eniten, vai joku muu ratkaisu? Vai säilytetäänkö kaikki koulut?
11. Onko niin että suomessa kylät eivät kuole siksi, että kyläkouluja lopetetaan, vaan kouluja lopetetaan siksi, kun kylät kuolevat?
12. Keksi itse lisää kysymyksiä ;-)

Mikko Koskela

Anonyymi kirjoitti...

Asioiden loputon setviminen pitää nyt loppua ja tehdä säästöpäätöksiä sillä Aina on väärät laskelmat.
Nyt on niin että Teuvalla on vähintään neljä koulua pantava kiinni (mieluuusti kaikki kirkolle yhteen kouluun ja heti), veroäyriä korotettava, taksoja nostettava, yksityisteiden avustaminen lopetettava, uimahalli kiinni, yhtäkään virkaa ei enää täytetä ja vapaa-aikatoimi yksityistetään, maanostaminen lopetettava, yhdistysten avustaminen lopetettava.
Mitä jää jäljelle. Yksi hyvä koulu terveyskeskus, vanahainkoti, palvelukodit, pieni ja tehokas kunnan henkilöstö.Emme me muuta tarvitse ja se on muutenkin meidän kohtalo. Säästöä syntyy 1 - 2 miljoonaa ja se riittää pitkälle tulevaisuuteen.
Siitä vain päättämään. Näinhän käy joka tapauksessa myös kuntaliitoksessa. Ei meidän ylisuuria kuluja kukaan muu rupea maksmaan.

Anonyymi kirjoitti...

Rahanreikiä ...
- tuossapa keväällä "löytyi" yks kaks 100.000euroa "ylimääräistä",ku kunta ei saanutkaa 50% avustusta Orrelaan. Avustus tippui yks kaks viidenneksen siitä mitä päätöksen teossa oli luvattu...
MIksi asiaa ei valvottu/hoidettu että kunta saa sen määrän mitä oli pöytäkirjattu ??!!! ...vai huijattiinko päätöksentekijöitä

Anonyymi kirjoitti...

mietippä mikko tätä!, kysyit onko tavoitteena saada mahdollisimman paljon ääniä??, se sinulla ja toveri kiviluomalla on!!eli kommunismin peruste!, mikä on sinun/yhteiskunnan on MINUN!!Eli olette valmiit säilyttämään perälän/komsin koulut oman edunne hyväksi!!, peräläisen nevanperän peruste " komsissa pitää olla "kyläkoulu", teakin "yh" oppilaita varten., minkä verran ne teakin opiskelijat tuo veromarkkoja teuvalle/ sivukylien työssä käyvät?no, en toki tiä mitä ne sosiaaliavustukset kunnan kassaan tuo? , vai viekö?, mut eiköhän totuus ole se että te muutamat ns. vastarannankiiskit saatte "mesota" vähemmän tärkeissä asioissa , kunhan ootte kepun kannalla näissä päätöksissä!!!miksi et koskela/kiviluoma ota esiin sitä että kunnassa on liikaa väkeä töissä, eli tehostamista todella tarvitaan!!, saadaanko se muutama sivukylän koulu sulkemalla?? miettikää esim. opettajien/koulutoimiston henkilökunnan kesäajan lomautusta!mikä on säästö?no, teille tärkeintä oma hyvä!!, ja paljon ääniä..., mutta... saatteko??...:))

Anonyymi kirjoitti...

En tiedä kuinka asia on ollut, mutta onko kouluverkkotyöryhmä edes laskenut paljonko koulussa pystyttäisiin säästämään tehostamisella eikä vain lopettamisella.

Luin muistaakseni jostain lehdestä, että pelkästään ruohonleikkauksesta pystyttäisiin Horon koulun osalta säästämään jotain 1000€ jos se hoituisi ilmeisesti oman kylän toimesta. Varmasti löytyisi muitakin osa-alueita missä tehostamisella saataisiin säästöjä huomattavasti aikaan. Esimekiksi koulujen siivokseen ym. löytyisi varmasti talkoo hengessä omalta kylältä apua jos siitäkin tarvittavia säästöjä voitaisiin tehdä ja koulu säilyisi.

Olen hyvin pettynyt kunnan päättäjiin jos tällaisten laskelmien mukaan mihin on kerätty suurimmat mahdolliset kulut tehdään lopullisia päätöksiä ja lyödään suoraan lappuja koulujen oville.

Tuntuu vain niin ihmeelliseltä, että näinkin isoja asioita päätetään "virheellisin tiedoin".
Olisi mielenkiintoista nähdä vaikka TeJuKa:ssa esim. Horo koulun budjetti laskelmat mitä työryhmä sai aikaan? Ja onko he tehneet mitään laskelmia missä minkään koulun lopettaminen ei ole perustana?

Nyt alkaa teksti jo toistamaan itseään eli aletaan lopettelemaan.
Sivukoulujen lopettaminen on kyllä lopettamis päätös myös sivukylille. Pahaan paikkaan uusi kunnanjohtaja joutuu, mutta toivottavasti hän pystyy parempaan laskelmaan kuin koulujen budjetti laskelmat tehnyt.

Anonyymi kirjoitti...

oot veli lähteny, nyt kh. puheenjohtajan kelekkahan, ja ymmärrän sen , koska jokainenhan meistä on oman edun tavoittelija!!, mutta!!, ootko ottanu huomioon sen , että pidemmässä ja " hyvinki lyhkääses" juaksus ootta kaharen...!!! ei teuvalaaset oo koskaa hyväksyny epärehellisyyttä!! ja asiooren salaamista, vaikka kaikki onki peitelty rantamuotion ja lehtimäen toimesta!, mutta kenenkä leipää syät sen lauluja laulat!....

Anonyymi kirjoitti...

Kaikki puhuvat vain supistamisesta ja lakkauttamisesta. Eikö asiaa voisi kääntää niin, että panostetaan erittäin paljon yrityksiin ja niiden lisääntyviin työpaikkoihin, laitetaan asuntopolitiikka kohdalleen ( niin, että meillä olisi keskustassa muitakin hyviä tonttivaihtoehtoja kuin euron Lossanmäki)ja YKSITYISTETÄÄN vanhustenhuoltoa ym. huoltoa,
joten vastuu veromarkoilla kustannettavista asioista siirtyy osittain yksityisille yrittäjille ja kun heidän yrityksensä menestyy kunnan verotulot kasvavat. Sehän on positiivinen kierre :)

Anonyymi kirjoitti...

Kuinka moni tietää, että kun lasketaan Syreenin koulun kuluja / oppilas, niin niissä ei ole huomioitu kiinteistökuluja samalla lailla kuin sivukouluissa. Sillä Syreenin kiineistökulut menevät ns. jakamattomista eli vertailu ei ole tasapuolinen muitten kanssa !!!
LIsäksi koulu. joka on rakennettu puoliksi maan alle on nyt ja tulevaisuudessa homepesä verrattuna sivukoulujen hyviin puurakennuksiin. Joten Syreeni maantasalle ja oppilaat osin yhteiskouluun (siellä alkaa kaksi luokkaa vähemmän syksyllä) ja loput esim. Komsin, Riipin tai Kauppilan kouluihin asuinpaikan sijainnista riippuen.Valtuutetun tekstiin liittyen annetaan koulut olla ja otetaan säästö niistä muista asioita, joita esitetään esim. Koskelan tekstin jälkeisessä mielipiteessä. MUISTAKAA SE, ETTÄ LAPSET KÄYVÄT LÄHIKOULUA 190 PÄIVÄÄ LUKUKAUTENA !!!!! Muita palveluja käytetään suhteessa huomattavasti pienemmällä porukalla ja harvemmin.Paljonko niistä tulisi kuluja käyttäjää kohti / palvelu ???? Voisi olla suurempi kuin koulun kulut / oppilas. Joten kumpi tärkeämpi ????
AIKUISEN ETU VAI LAPSEN ETU ???
MOT.

Anonyymi kirjoitti...

Ikävää, että joillakin ihmisillä ei kantti kestä kirjoittaa omalla nimellä. Toisaalta, kovin herjaavia tekstejä ei edes kannata kirjoitella, sillä jokaisen viestin mukana menee tieto siitä, miltä tietokoneelta teksti on lähtenyt.

En tietääkseni ole esittänyt Perälän ja Komsin koulujen säilyttämistä. Asiaa ei ole vielä edes käsitelty valtuustossa. Tuossa aiemmassa kirjoituksessa toin vain esille niitä seikkoja joita joudun valtuutettuna miettimään.

Mikko Koskela

Anonyymi kirjoitti...

Käykääpä vaikka kirjastossa lukemassa ennen viime kunnallisvaaleja ilmestyneitä Tejukoja. Ehdokkaat olivat jokseenkin yksimielisiä siitä, että kyläkoulut tulee säilyttää. Näin meitä tyhmiä viedään taas seuraavissakin vaaleissa. Poliittinen muisti on tunnetusti lyhyt.