maanantaina, toukokuuta 07, 2007

Kohtuullisen hyvä tilinpäätös

Vuoden 2006 talousarvio jouduttiin alun perin laatimaan 0,4 milj. euroa alijäämäiseksi. 5.6.2006 valtuusto kuitenkin leikkasi jo myönnettyjä määrärahoja siten, että alijäämäksi jäi enää 33.150 euroa. Vuoden aikana talousarvion määrärahojen ylityksiä kertyi peräti 0,7 milj. euroa. Kuitenkin myös monien määrärahojen käyttö puolestaan alittui. Niinpä toimintakulut ylittyivät kokonaisuudessaan 0,5 milj. euroa. Toimintakulut kasvoivat edellisestä vuodesta vain 1,6 %.

Verotuloja kertyi 0,5 milj. euroa budjetoitua enemmän. Kun myös rahoitustuotot ja -kulut toteutuivat hieman arvioitua myönteisemmin, vuosikatteeksi muodostui 1,4 milj. euroa, joka juuri ja juuri riitti poistojen kattamiseen. Ylijäämää talousarviovuodelta kertyi 28.761,36 euroa. Ei siis paljoa, mutta plussan puolelle kuitenkin päästiin.

Lainaa vuoden lopussa Teuvan kunnalla oli 1,3 milj. euroa. Jokaista teuvalaista kohden laskettuna lainamäärä oli 215 euroa. Kuntien välisessä vertailussa tämä ei ole kovin paljon. Kunnan omavaraisuusaste oli 81,8 %. Tämä tunnusluku mittaa kunnan vakavaraisuutta ja kunnan kykyä selviytyä sitoumuksista pitkällä tähtäyksellä. Omavaraisuuden hyvänä tavoitetasona voidaan pitää kuntatalouden keskimääräistä 70 %:n omavaraisuutta.

Kun otetaan huomioon kunnan omistamat yhtiöt, koko kuntakonsernin tunnusluvut olivat jonkin verran heikommat. Lainaa oli yhteensä 5,8 milj. euroa, mikä oli asukasta kohti laskettuna 947 euroa. Omavaraisuusaste puolestaan oli 66,3 %.

Kohtuullisen hyvästä tilinpäätöksestä huolimatta Teuvan kuntatalous on kiristymässä. Menopaineet erityisesti sosiaali- ja terveystoimessa ovat tulevina vuosina suuret. Lisäksi jo päätetyt etuudet lapsiperheille sekä investointituet yrityksille rasittavat kunnan taloutta erityisesti vuonna 2008 ja siitä eteen päin. Talouden hoidossa riittää siis jatkossakin haasteita.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tilinpäätökseen voi tosiaan olla tyytyväinen. En nyt kuitenkaan näkisi lapsiperheiden huomioimista ja yritysten investointitukia pelkkinä menoerinä, vaan satsauksina, joilla pidetään Teuvan elinkeinoelämä vilkkaana, väestömäärä vähintäänkin tällaisena ja verotulot kasvussa. Näillä eväillä selvitään haasteista palvelutarpeissakin.

Anonyymi kirjoitti...

Valtuutettu, valt.varapuheenjohtaja
ja pitkäaikainen kunnan työntekijä
Nevala väittää että kunnan tilinpäätöksissä olisi jotain hämärää kikkailua, ei ole mikään leikinasia kuntalaisen vinkkelistä.
Mielestäni ylimmänluottamusmies- johdon ja kunnan virk.mies johdon
pitää otaa kantaa väitteeseen julkisesti ja jämäkästi tai sitten Nevalan pitää esittää kirjalliset faktat ja tosiasiat väittämän todistamiseksi, muutenhan tämä menee kohta Jurvan malliin. Samalla Nevala voisi kertoa onko saanut ja kuinka paljon " keihäspatsaan" keräysvaroja takavuosina??