maanantaina, toukokuuta 14, 2007

Poimintoja henkilöstöraportista

Henkilöstöraportti vuodelta 2006 on valmistunut. Raportin avulla seurataan sitä, miten henkilöstön määrä, rakenne ja osaaminen kehittyvät. Sillä seurataan myös, miten henkilöstöstrategiassa asetetut tavoitteet toteutuvat.

Tässä pari poimintaa viime vuodelta. Kokonaistyöpanos oli 361 henkilötyövuotta (vakinaiset, sijaiset, määräaikaiset, osa-aikaiset; kaikki yhteensä). Vakinaisen henkilökunnan määrä oli 341. Henkilökunnasta vain 15 % oli miehiä. Peräti 60 % vakinaisesta henkilökunnasta teki töitä sosiaali- ja terveystoimessa. Vakinaisesta henkilökunnasta 45 - 59 -vuotiaita oli 63,6 %. Alle 35-vuotiaita oli vain 7 % ja yli 50-vuotiaita 50 %. Keski-ikä oli 50 vuotta. Viime vuonna eläkeiän saavutti 8 henkilöä. Vuodesta 2009 alkaen eläkkeelle jäävien määrä kasvaa noin kaksinkertaiseksi.

Vuoden 2006 aikana solmittiin yli 1200 palvelussuhdetta. Tämä siis pitää sisällään määräaikaisia ja ennen kaikkea sijaisia. On siinä jouduttu monta paperia täyttämään!

Lisä- ja ylitöitä viime vuonna tehtiin viiden henkilötyövuoden verran. Sairauslomien määrä kasvoi vuodessa 10 %. Sairauslomapäiviä kertyi yhteensä noin 19 henkilötyövuoden verran. Melkoinen määrä siis.

Koulutuksessa oltiin yhteensä reilut 1.000 päivää (keskimäärin 3 päivää/vakituinen työntekijä). Koulutukseen käytettiin vain 0,6 % palkkasummasta. Tämä selittyy sillä, että suuri osa koulutuksesta järjestettiin paikallisena tai seudullisena.

Henkilöstöstrategian mukaisista tavoitteista sisäistä tiedottamista parannettiin, kehityskeskusteluja vakiinnutettiin, esimiesvalmennusta järjestettiin ja tasapuolisen palkitsemisen sääntöjä valmisteltiin.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Huomioon ottaen kasvanut henkilöstömäärä, ikärakenne, eläkkeelle lähivuosina siirtyviä noin puolet sekä tilinpäätös 2006
on todennäköistä että kunta joutuu
uudestaan talousahdinkoon ellei tehdä henkilöstön priodisointi- ja vähentämissuunnitelmaa hyödyntäen eläkeelle poistuvien määrää, kaikkien tilalle ei tarvitse ottaa uutta henkilöä ja tehtäviä voidaan muuttaa ja yhdistää,palkatkin tulee
todennäköisesti nousemaan normaalia enemmän sos. ja terv. puolella, vrt. tasa-arvotupo. Kuntien välisestä yhteistyöstä, oli ilmansuunta mikä tahansa, voi olla merkittävä apu taloudelle, pitää vain pystyä tekemää nuo päätökset.

Anonyymi kirjoitti...

Toivottavasti ainut järkevä vaihtoehto ei lähtökohtaisesti ole menojen leikkaus.

Jos kunnat ajattelisivat kuten yritykset keskittyisivät ne tulojen kasvattamiseen.

Oikeastaan olisi tärkeämpää varmistaa että nykyisten eläköityvien tilalle saadaan hommansa osaavaa henkilöstoä(asukkaita kuntaan).

Ilman kunnon henkilöstöä ja ylipäätään henkilöstöä menetetään sekä palvelut että kustannukset käsistä.