torstaina, toukokuuta 26, 2016

Kiinteistöt

Eilen sain tietoa Eskoon kuntayhtymän rohkeasta kiinteistöstrategiasta. Vanhaa puretaan ja uutta rakennetaan vastaamaan nykyistä palvelutarvetta.

Meillä Teuvalla on kiinteistöjen tulevaisuutta pähkäilty myöskin jo pitkään. Monen luottamushenkilön mielestä jo turhankin pitkään. Asia on kuitenkin vaikea ja merkittävä. Meillä on iso tarve vähentää kiinteistökuluja, ja parhaiten se onnistuu käytössä olevia neliöitä vähentämällä. Kiinteistökannassa on myös merkittäviä peruskorjaustarpeita.

Lähestymme nyt asiaa siitä näkökulmasta, että jaamme kunnan omistamat kiinteistöt neljään koriin:

1. pidettävät; kunto hyvä, käyttötarve merkittävä
2. jalostettavat; kunto hyvä, käyttötarkoitus tulee miettiä uusiksi
3. korjattavat; kunto heikko, käyttötarve merkittävä
4. myytävät; kunto heikko, käyttötarve vähäinen

1 kommentti:

Jukka Leppäniemi kirjoitti...

Näinhän asiaa pitää (pitäisi) miettiä. Ongelma on siinä että on oltava rohkeutta ja selkärankaa luopua kiinteistöistä vaikka markkinahinta on HALPA ja kirjanpidollista tappiota syntyy.
Se että jatkojalostetavia mahd. syntyy tietää sitä, että investoinnit kasvaa.
Katsotaan mihin pystytään ja päädytään.