perjantaina, helmikuuta 10, 2023

Valmiussuunnitelmat

Kunnan tehtävänä on tuottaa peruspalveluja ja hyvinvoinnin edellytyksiä kaikissa olosuhteissa. Myös kriisien, onnettomuuksien ja poikkeusolojen aikana. Tätä tarkoitusta varten riskejä kartoitetaan ja valmiussuunnitelmia laaditaan. Niin me kuin monet muutkin kunnat parhaillaan päivitämme näitä suunnitelmia.


Pari vuotta elimme pandemian aikaa. Toimimme pariin otteeseen jopa valmiuslain mukaisissa poikkeusoloissa. On tärkeää käydä läpi noiden aikojen kokemuksia. Mitä opimme, minkä tekisimme nyt toisin?


On oikeastaan hämmentävää, että Suomessa käydään kovin vähän keskustelua aiheesta.  Kansalaisten oikeuksia rajoitettiin voimakkaasti ja pitkäaikaisesti. Rajoituksille oli tarvetta, mutta niillä oli myös paljon haitallisia vaikutuksia. Olivatko ne oikein mitoitettuja ja oikea-aikaisia? Toimiko viranomaisten yhteistyö? Olivatko prosessit jouhevia? En kaipaa syyllisten etsimistä, päätökset tehtiin paineen alla ja usein nopealla aikataululla. Mutta ehkä juuri siksi, vastaisen varalle, olisi hyvä ottaa kokemuksista opiksi.

Ei kommentteja: